Maailmanmestari latasi suorat sanat Kylian Mbappésta: ”Täysin häpeällistä”
PSG koki melkoisen pettymyksen keskiviikkoiltana hävittyään Mestarien liigan puolivälierien avausosan Barcelonalle maalein 2-3. Ottelu pelattiin Pariisissa.
PSG on ensi viikolla selkä seinää vasten, kun Barcelona isännöi pariisilaisjättiä otteluparin jälkimmäisessä osassa.
Kylian Mbappé jäi pimentoon avausosassa.
PSG:n päävalmentaja Luis Enrique on ottanut joukkueen ykköstähden toistuvasti vaihtoon viime viikkoina. Enriquen mukaan joukkueen on valmistauduttava siihen, ettei Mbappé enää pelaa PSG:ssä. Mbappén on määrä siirtyä kesällä vapaana agenttina Real Madridiin.
Pelaajaurallaan muun muassa EM- ja MM-kultaa voittanut Christophe Dugarry latasi suorat sanat Mbappésta RMC:n haastattelussa.
– Mbappé ei pelannut omalla tasollaan ja ikävä kyllä olemme nähneet sen jo muutaman viikon ajan. Mbappén käytös ja asenne Barcelona-ottelussa oli suorastaan skandaalimaista. Se oli skandaalimaista jalkapalloa kohtaan. Häneltä puuttui kunnioitusta. Kyse on petturuudesta kannattajia ja ihmisiä kohtaan, jotka ovat luottaneet häneen niin monen vuoden ajan.
Takavuosina AC Milania, Barcelonaa ja Marseillea edustanut Dugarry oli pettynyt etenkin Mbappén asenteeseen.
– Kyse oli kuitenkin Mestarien liigan puolivälieristä. Puhumme kilpailusta, jonka haluat väitetysti voittaa PSG:n kanssa. Väitetysti. Mbappén asenne tuossa ottelussa oli täysin häpeällistä. Uskon edelleen siihen, että hän voi palata omaksi itsekseen ja vie PSG:n otteluparista jatkoon. Toivon sitä koko sydämestäni, mutta en osannut odottaa, että hän voisi pudota näin alas. Se on kaikista pahinta.
LUE MYÖS
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”