Diego Maradonan kadonnut palkinto ilmestyi vuosikymmenten jälkeen – huutokauppa odottaa jättisummaa
Diego Maradonan voittama Kultainen pallo huutokaupataan Ranskassa 6. kesäkuuta.
Kultainen pallo on palkinto, joka annetaan MM-kisojen parhaalle pelaajalle. Maradona sai kyseisen kunnian vuonna 1986 johdatettuaan Argentiinan maailmanmestariksi.
Finaalissa Argentiina kaatoi Länsi-Saksan 3-2. Turnaus muistetaan erityisesti myös Argentiinan ja Englannin välisestä välierästä, jossa Maradona teki kaksi kenties jalkapallohistorian tunnetuinta maalia.
Ensimmäisen osumansa hän ohjasi kädellään sisään ja toisessa maalissaan Maradona pujotteli käytännössä koko puolustuksen ohi ennen viimeistelyään. Ensimmäinen tunnetaan ”Jumalan kätenä” ja toinen ”vuosisadan maalina”.
Turnauksen jälkeen Maradonan Kultainen pallo katosi, ja sen kohtalosta levisi useita eri tarinoita. Joidenkin huhujen mukaan palkinto menetettiin villissä pokeripelissä tai myytiin velkojen takia. Yksi tarina taas kertoo, että Maradona säilytti sitä kassakaapissa napolilaisessa pankissa, jonka paikalliset gangsterit ryöstivät vuonna 1989.
Huutokauppatalo Aguttesin mukaan Kultainen pallo ilmestyi uudelleen vuonna 2016 muiden esineiden joukossa, jotka nimetön myyjä osti yksityisestä kokoelmasta pariisilaisessa huutokaupassa.
– Hän osti sen monien muiden tavaroiden kanssa. Aluksi hän ei tiennyt, että se oli jokin tärkeä esine, kertoi Aguttesin urheiluasiantuntija Francois Thierry BBC:lle.
– Hänen ostamassaan laatikossa oli paljon pokaaleja. Sitten hän selvitti asiaa internetistä ja sai selville, että se voisi olla Kultainen pallo.
– Me teimme kaikki tarvittavat tarkastukset ja soitimme asiasta poliisille.
– Pallo on ollut meillä noin vuoden ajan. Teimme siitä paljon tutkimusta, koska valmistajan kommenttien osalta on paljon yksityiskohtia, kunnes pystyimme sanomaan, että se oli aito.
Aguttes uskoo, että Kultaisen pallo myyntihinta tulee olemaan ”miljoonissa”. Tarjoajia pyydetään tallettamaan 150 000 euron käsiraha, jotta he voivat osallistua huutokauppaan.
Maradona menehtyi 60-vuotiaana marraskuussa 2020. Kuoleman seurauksena Argentiinaan julistettiin kolmen päivän suruaika, ja hänelle järjestettiin kunnianosoituksia ympäri maailmaa. Napoli, jossa Maradona tunnetaan seurahistorian suurimpana legendana, nimesi stadioninsa hänen mukaansa.
LUE MYÖS!
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
- Virallista: Miika Takkula jättää Ilveksen – seura nimesi uuden urheilujohtajan
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- HJK nappasi ulkomaalaispelaajan toisesta liigaseurasta
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- HJK nappasi ulkomaalaispelaajan toisesta liigaseurasta
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”