Xabi Alonso haluaa vielä kaksi pokaalia: ”Seuraava viikko on ainutlaatuinen”

Bayer Leverkusenin päävalmentaja Xabi Alonso on haastanut joukkueensa päättämään kauden triplamestaruuteen.
Leverkusen kruunattiin tällä kaudella ensimmäistä kertaa historiassaan Bundesliigan voittajaksi. Mestaruus varmistui jo viime kuussa, mutta joukkue pääsi virallisesti juhlimaan mestaruuslautasen ja kannattajiensa kanssa stadionillaan lauantain päätöskierroksen jälkeen.
Alonson ryhmällä on tällä kaudella vielä kaksi ottelua pelaamatta, ja kummassakin on jaossa pokaali.
Ensi keskiviikkona Leverkusen kohtaa Atalantan Eurooppa-liigan loppuottelussa ja lauantaina vuorossa on Saksan cupin finaali Kaiserslauternia vastaan.
Leverkusen on historian ensimmäinen joukkue, joka on pelannut koko Bundesliiga-kauden tappioitta, eikä häviöitä ole tullut myöskään muissa kilpailuissa.
Alonso hehkutti ryhmänsä saavutusta lauantain juhlien keskellä ja käänsi katseensa jo ensi viikkoon.
– 90 pisteen saavuttaminen on erittäin vahva suoritus. Ennätys on 91, se jäi juuri ja juuri saavuttamatta, mutta voittamattomana pysyminen on poikkeuksellista, sanoi Alonso Sky Sportsin mukaan.
– Tämä on erinomainen saavutus, ei vain Saksassa vaan myös Euroopassa. Huomisesta lähtien meillä on seuraavat suuret tavoitteet tähtäimessä – seuraava viikko on ainutlaatuinen näine mahdollisuuksineen.
- LUE MYÖS: Lukas Hradecky saa mestaruuslautasen käsiinsä – Bayer Leverkusen teki Bundesliiga-historiaa
LUE MYÖS!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan