Cristiano Ronaldon fanit häiritsivät EM-ottelua – turvatoimet pettivät täysin
Cristiano Ronaldon innokkaat fanit häiritsivät EM-kisojen Portugalin ja Turkin välisen ottelun loppupuolta. Peräti neljä katsojaa juoksi Portugalin 3-0-voittoon päättyneen kamppailun aikana kentälle lauantaina.
Ensimmäinen fani juoksi kentälle jo 70. minuutilla. Ronaldo halasi yhteiskuvaa himoinnutta nuorta poikaa, ennen kuin järjestysmiehet nappasivat hänet.
Noin varttia myöhemmin teini-ikäinen poika yritti samaa temppua. Ronaldo ei suhtautunut tähän ihailijaansa yhtä jalomielisesti, vaan viittoi käsillään nuorukaista poistumaan.
Ottelun erotuomari Felix Zwayer joutui keskeyttämään molemmissa tilanteissa pelin useiksi minuuteiksi.

Kaksi muuta aikuista miestä juoksi vielä kentälle lisäajalla ja yrittävät päästä puhelimiensa kanssa Ronaldon luokse. Päätösvihellykseen jälkeen kentällä nähtiin vielä kaksi tunkeilijaa lisää.
Turvatoimien pettäminen tulee käynnistämään automaattisesti UEFA:n tutkinnan stadionin turvallisuudesta. Ottelu pelattiin Signa Iguna Parkilla Dortmundissa.
Signa Iguna Parkilla on tarkoitus pelata myöhemmin myös Saksan neljännesvälieräottelu ja toinen välieristä.
Portugali varmisti voitolla Turkista paikkansa pudotuspeleissä. Kaksi ensimmäistä otteluaan kisoissa voittanut joukkue kohtaa F-lohkon päätöskierroksella Georgian.
LUE MYÖS!
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”