Robert Lewandowskin paluu oli laiha lohtu Puolalle
Itävalta voitti Puolan perjantaina 3-1 miesten EM-kisojen toisessa lohkopelissään.
Peliä oli takana vajaat kymmenen minuuttia, kun Itävalta siirtyi johtoon. Phillipp Mwenen keskitys löysi etualueelta Gernot Traunerin, joka puski pallon voimalla verkkoon.
Puola tuli tasoihin puolen tunnin kohdalla. Itävalta ei millään saanut purettua palloa rangaistusalueeltaan ja lopuksi Krzysztof Piątek latasi kuulan sisään.
Tunnin täyttyessä Puola vaihtoi kentälle kapteeninsa Robert Lewandowskin, joka joutui jättämään joukkueen avauspelin väliin loukkaantumisen takia. Tähtihyökkääjästä ei ollut kuitenkaan suurta hyötyä. Hänen tilastoihinsa jäi ainoastaan keltainen kortti kyynärpään käytöstä.
Itävalta palasi johtoon 66. minuutilla. Marko Arnautović päästi nerokkaasti Alexander Prassin syötön längeistään ja pallo tuli Christoph Baumgartnerille, joka pääsi etenemään maalintekoon.
Ottelua oli noin vartti jäljellä, kun Itävallalle vihellettiin pilkku. Marcel Sabitzer pääsi läpiajoon ja lähti ohittamaan maalivahti Wojciech Szczęsnyä, joka kaatoi hänet. Vetovastuun otti Arnautović, joka tykitti pallon varmasti verkkoon.
Itävallalla on kahden pelin jälkeen kolme pistettä ja Puolan pistetili on yhä avaamatta. D-lohkon muut joukkueet Ranska ja Hollanti kohtaavat toisessa lohkopelissään vielä perjantaina kello 22 alkavassa ottelussa.
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Itävalta AUT | 3 | 2 | 0 | 1 | 6-4 | 6 |
| 2 | Ranska FRA | 3 | 1 | 2 | 0 | 2-1 | 5 |
| 3 | Hollanti NED | 3 | 1 | 1 | 1 | 4-4 | 4 |
| 4 | Puola POL | 3 | 0 | 1 | 2 | 3-6 | 1 |
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-kisajoukkueet menossa uusiksi? Nyt tuli vakava varoitus
- Haastattelu: Joni Kauko kertoi miksi palasi Intiaan
- Jalkapalloon uusia sääntömuutoksia – ajanpeluu halutaan kitkeä, VAR:lle lisää tehtäviä
- Åland: IFK Mariehamn on tekemässä sopimuksen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa: ”Kaikki viittaa siihen”
- Expressen: Otso Liimatan siirto on viimeistelyä vaille varma
- Tunkeutuja kävi käsiksi Lionel Messiin
- Norjassa muhii skandaali – huippupelaajia epäillään
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Expressen: Otso Liimatan siirto on viimeistelyä vaille varma
- Norjassa muhii skandaali – huippupelaajia epäillään
- Jalkapalloon uusia sääntömuutoksia – ajanpeluu halutaan kitkeä, VAR:lle lisää tehtäviä
- Åland: IFK Mariehamn on tekemässä sopimuksen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa: ”Kaikki viittaa siihen”
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tunkeutuja kävi käsiksi Lionel Messiin
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi