Marc-André ter Stegen nousi viimein Saksan maajoukkueen ykkösvahdiksi – Nagelsmann: ”Oli liian pitkään penkillä”
Manuel Neuer ilmoitti muutama viikko sitten lopettavansa maajoukkueuransa.
Neuer, 38, pelasi Saksan A-maajoukkueen ykkösvahtina keväästä 2010 lähtien. Konkarivahti pelasi maajoukkueurallaan jopa 124 ottelua ja johdatti Saksan maailmanmestariksi kesällä 2014.
Marc-André ter Stegen, 32, on Saksan uusi ykkösvahti. Ter Stegen debytoi Saksan A-maajoukkueessa keväällä 2012, muttei onnistunut missään vaiheessa syrjäyttämään Neueria. Ter Stegen ei ole edelleenkään pelannut ainuttakaan arvokisaottelua.
Saksan A-maajoukkueen päävalmentaja Julian Nagelsmann ilmoitti keväällä ter Stegenille, että Neuer pelaisi ykkösvahtina kesän EM-lopputurnauksessa. Nagelsmann myönsi lehdistölle, ettei sen ilmoittaminen ter Stegenille ollut kivaa.
– Maaliskuinen keskustelumme ei ollut suoranaisesti järin mukava. Pelkäsin ter Stegenin ilmoittavan, ettei hän osallistuisi kesän kisoihin, vaikka toisaalta olisin ymmärtänyt sen. Ter Stegen on ollut maajoukkueen kakkosvahti liian pitkään. Nyt vain toivon, että hän pysyy kunnossa ja pelaa hyvät MM-kisat kahden vuoden päästä, Nagelsmann totesi lehdistötilaisuudessaan.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”

- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen