AS Roman ratkaisu ei miellyttänyt Antonio Cassanoa: ”Kammottavaa”
AS Roman syyskausi on mennyt pahemman kerran penkin alle. AS Roma on parhaillaan vasta 12. sijalla Serie A:ssa.
Daniele De Rossi sai potkut päävalmentajan paikalta jo syyskuun puolivälissä. Korvaajaksi saapuneen Ivan Jurićin pesti kesti lopulta noin puolitoista kuukautta. Jurić sai potkut muutama viikko sitten.
AS Roma ilmoitti hiljattain palkanneensa Claudio Ranierin uudeksi päävalmentajakseen.
Ranieri, 73, allekirjoitti loppukauden mittaisen sopimuksen. Aiemminkin AS Romaa valmentanut konkari ehti lopettaa mittavan valmentajauransa viime keväänä, mutta palasi eläkkeeltä roomalaisseuran peräsimeen.
Pelaajaurallaan AS Romaa edustanut Antonio Cassano ei ymmärrä, miksi seurajohto päätti palkata Ranierin joukkueen päävalmentajaksi. Cassano kunnioittaa syvästi Ranieria, mutta kokee, ettei konkariluotsi ollut suinkaan oikea vaihtoehto AS Roman peräsimeen.
– Mielestäni Friedkinit (Dan ja Ryan, AS Roman omistajat) tekivät jälleen uuden virheen. Kun he huomasivat yleisen ilmapiirin olevan huono, he ajattelivat tuovansa jonkun rauhoittamaan tilannetta. Tämä on kammottavaa. Kaikella kunnioituksella Ranieria kohtaan, joka on todellinen herrasmies, niin meidän on silti oltava rehellisiä. Ranieri itsekin sanoi jääneensä eläkkeelle.
– Ranieri tuo rauhallisuutta ja rauhaa, mutta AS Roma tarvitsee jotain muutakin. AS Roma tarvitsee kansainvälistä kokemusta omaavan valmentajan, joka on voittaja ja jonka varaan voi rakentaa tulevaisuutta. Ranieri siirtyy seuraavaksi seurajohtoon, Cassano totesi Viva el Fútbol -podcastissa.
– Friedkinit voisivat selittää, mitä ihmettä tällainen likainen ratkaisu tarkoittaa. Tekivätkö he tämän vain rauhoittaakseen kannattajia? En ole tyhmä, joten tiedän, että jotkut iloitsevat Ranierin paluusta, mutta on vastuutonta tuoda päävalmentajaksi sellainen henkilö, joka todennäköisesti siirtyy ensi vuonna seurajohtoon.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille