Bayern-tähti jäi kiinni rattijuopumuksesta
Bayern Münchenin laitapuolustaja Alphonso Davies on jäänyt kiinni rattijuopumuksesta. BILD kertoo poliisin pysäyttäneen kanadalaisen varhain torstaiaamuna.
Daviesin verestä löytyi alkoholia lievästi yli sallitun rajan. Bayern-pelaaja menettää ajokorttinsa kuukaudeksi ja joutuu maksamaan 5000 euron sakot.
Daviesin rangaistus käsiteltiin hallinnollisesti, sillä alkoholin määrä ei ylittänyt rikoksen määritettä Saksan lain mukaan.
Davies oli saanut BILD:n mukaan vapaapäivän Bayernin 1-0-voiton jälkeen PSG:stä tiistai-iltana. Kanadalaispelaaja oli nähty ystäviensä kanssa joulumarkkinoilla Lucky Who -yökerhon edustalla.
Davies seurueineen oli siirtynyt vielä toiseen yökerhoon, ennen kuin poliisi pysäytti jalkapalloilijan. Saksan median mukaan Bayern ei ole BILD:n mukaan rankaisemassa pelaajaansa enempää.
Davies harjoitteli perjantaina normaalisti Bayernin kanssa. Bundesliigan sarjakärki kohtaa lauantaina Borussia Dortmundin vieraskentällä.
Davies on pelannut tällä kaudella 17 ottelussa kaikki kilpailut mukaan lukien. Laitapuolustajan sopimus päättyy tämän kauden jälkeen.
LUE MYÖS!
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”