Eläkkeelle jäänyt Claudio Ranieri, 73, haluaa palata valmentamisen pariin
Claudio Ranieri lopetti mittavan valmennusuransa keväällä.
Ranieri, 73, valmensi itselleen tuttua Cagliaria puolentoista vuoden ajan ennen kuin jätti pestin viime kauden jälkeen. Ranieri nosti Cagliarin takaisin Serie A:han ja onnistui lopulta sensaatiomaisesti säilyttämään sarjanousijan Italian korkeimmalla sarjatasolla.
Italialaislegenda ehti valmentaa vajaan 40 vuoden ajan. Ranieri valmensi muun muassa Valencian, Atléticon, Chelsean, Juventuksen, AS Roman ja Internazionalen kaltaisia seuroja.
Ranieri muistetaan todennäköisesti parhaiten suorastaan hurjasta urotyöstään, kun hän johdatti Leicesterin Valioliigan mestaruuteen keväällä 2016.
Tiikeri ei pääse kuitenkaan raidoistaan. Ranieri haluaa palata valmentamisen pariin ja toivoo saavansa mielenkiintoisen tarjouksen joltain jalkapalloliitolta. Maajoukkuevalmentaminen kiinnostaa.
– Myönnän haluavani saattaa itseni jälleen siihen rooliin, kun minua kyseenalaistetaan. Olen jo kieltäytynyt useammasta tarjouksesta. Saa nähdä, saanko jonkun tarjouksen maajoukkueesta. En halua Italian maajoukkuevalmentajaksi. Luotan sataprosenttisesti Luciano Spallettiin, Ranieri summasi Corriere della Seralle.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Laulaja vastasi kritiikkiin Jorginhon perheen kohtelusta: ”Se tekee minut surulliseksi, jos tunsitte olonne epämukaviksi”
- Tutkimus: Veikkausliiga-seura on maailman edelläkävijä yhdellä osa-alueella
- Yksi maailman menestyneimmistä seuroista pysyvästi ulkona MM-kilpailuista
- Tilastopalvelulla naurettava käsitys Veikkausliigasta – tässä on Suomen ”paras” joukkue
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa