Kaan Kairinen teki oman maalin Mestarien liigassa
Kaan Kairisen Sparta Praha koki ikävän tappion Mestarien liigan liigavaiheessa keskiviikkoiltana. Ranskan pääsarjaseura Brest haki 2-1-vierasvoiton Prahasta.
Kairinen oli tuttuun tapaan Sparta Prahan avauskokoonpanossa.
Kairisen iltapuhde sai ikävän maun kymmenisen minuuttia ennen täyttä aikaa, kun suomalainen ohjasi pallon omaan maaliin. Sparta-puolustus oli ongelmissa Brestin kanssa ja Kairinen ohjasi vahingossa häneen osuneen irtopallon omaan maaliin. Sparta Praha kavensi lisäajalla, mutta se jäi lopulta laihaksi lohduksi.
Keskiviikkoiltana pelattiin muutama mielenkiintoinen ottelu. Internazionale kukisti kotikentällään Arsenalin 1-0. Hakan Çalhanoğlu iski ottelun ainoan maalin pilkulta juuri ennen taukoa.
Atlético haki Pariisista elintärkeän vierasvoiton, kun se kaatoi vieraskentällä PSG:n 1-2. Ángel Correa viimeisteli Atléticon voittomaalin ottelun viimeisestä tilanteesta.
Barcelona latoi viisi maalia Punaisen tähden verkkoon Serbiassa. Barcelona voitti ottelun 5-2. Robert Lewandowski osui kahdesti.
Bayern Münchenin ja Benfican välinen ottelu jouduttiin aloittamaan vartti myöhässä, sillä Münchenissä oli merkittäviä ruuhkia. Bayern vei pelin nimiinsä Jamal Musialan täysosumalla 1-0.
Neljän pelatun kierroksen jälkeen Liverpool on ainoa puhtaalla pelillä jatkava joukkue. Sporting, AS Monaco, Brest ja Inter ovat yhdeksässä pisteessä.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”

- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä