Italiassa kiehuu huippuseuran sisällä – nyt jo omistaja puuttui riitaan

Serie A -seura Atalanta kompastui Mestarien liigan pudotuspeleissä belgialaista Club Bruggea vastaan. Atalanta lähti ottelupariin suosikkina, mutta putosi.
Viime vuoden Eurooppa-liigan finaalissa kolme osumaa iskenyt Ademola Lookman hassasi otteluparin kakkososassa rangaistuspotkun.
Lookman osui seuraavassa pelissä kahdesti, kun joukkue kaatoi Empolin. Tiistaina mediassa on kuitenkin pyörinyt huhuja siitä, että Lookman haluaisi jättää seuran kesällä. Hyökkääjällä on sopimus Atalantan kanssa kesään 2026 saakka.
Päävalmentaja Gian Piero Gasperini sanoi Brugge-pelin jälkeen, ettei Lookmanin olisi pitänyt laukoa pilkkua, kun Charles De Ketelaere ja Mateo Retegui olivat kentällä. Gasperini perusteli tätä jatkaen, että Lookman on ”yksi huonoimmista rangaistuspotkun laukojista, jonka on koskaan nähnyt”.
Atalantan omistajaportaaseen kuuluva Stephen Pagliuca on nyt kommentoinut Football-Italian mukaan, että Gasperini teki pahan virheen kritisoidessaan Lookmania kovin sanoin. Hänen mukaansa seura ei ole ylpeä julkiseksi muuttuneesta riidasta.
− Aiomme nyt jättää tämän kuitenkin taaksemme, ja uskomme, että se myös on takanapäin, Pagliuca totesi Empoli-murskavoiton jälkimainingeissa.
Pagliuca jatkoi, että Gasperini on hyvä valmentaja, ja että isoissa peleissä on mukana niin paljon tunnetta, että välillä läikkyy yli.
Osapuolet kommentoivat
Lookman itse ymmärrettävästi pahastui managerin kommenteista ja kirjoitti Instagramissa, että hän koki Gasperinin sanat ”erittäin epäkunnioittaviksi”.
Gasperini puolustautui pelin jälkeen sanomalla, että Lookmanista voi kehittyä rangaistuspotkujen laukoja. Nyt hän olisi vain toivonut pelaajilta toisenlaista ratkaisua.
− En tarkoittanut sitä mitenkään aggressiivisesti, Gasperini sanoi.
− Hän tunsi itsensä loukatuksi, mutta tarkoitukseni ei ollut loukata.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Glen Kamaran Rennes suunnittelee valmentajanvaihdosta – tässä ykkösvaihtoehto uudeksi valmentajaksi
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Glen Kamaran Rennes suunnittelee valmentajanvaihdosta – tässä ykkösvaihtoehto uudeksi valmentajaksi