Lehti: Huuhkajien luottopuolustaja neuvottelee siirrosta Tanskan ykkösdivariin
Huuhkajien luottopuolustaja Robert Ivanov neuvottelee sopimuksesta Tanskan toiseksi ylimmällä sarjatasolla pelaavan AaB Fodboldin kanssa. Asiasta kertoo Tipsbladet.
Ivanov, 30, on parhaillaan ilman seurajoukkuetta. Edellinen pesti 2. Bundesliigassa Eintracht Braunschweigissa loppui kesä-heinäkuun vaihteeseen.
Tipsbladetin mukaan AaB ei ole ainut joukkue, jonka kanssa Ivanov käy neuvotteluja.
Jos Ivanov kuitenkin siirtyy AaB:hen, hän korvaa Sebastian Otoan, joka lähti Italiaan Serie A:han ja Genoaan tämän vuoden tammikuussa.
140-vuotias AaB on voittanut Tanskan pääsarjan neljä kertaa, viimeksi kaudella 2013–14. Seuran kannattajia on kuitenkin vedetty kölin alta tällä vuosikymmenellä, kun joukkue on pudonnut kahdesti 1. divisioonaan.
Tänä vuonna AaB on saanut Otoan, Melker Widellin, Mathias Jørgensenin ja Kasper Davidsenin myynneistä 1,3 miljoonaa euroa, mutta uudet hankinnat ovat antaneet odotuttaa itseään. Tämä on aiheuttanut turhautumista seuran kannattajissa.
AaB on kerännyt tällä kaudella neljästä ottelusta viisi pistettä. Matkaa sarjaa johtavaan Kolding IF:ään on neljä pistettä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tragedia: MM-kisat alkoivat surulla, kun saksalaisfani menehtyi ennen ottelua
- Näkökulma: Carlo Ancelottin nerokkuus voi tuoda Brasilialle 6. MM-pokaalin
- MM-kisojen toisessa ottelussa toinen puoliaika tarjosi viihdettä
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Kylian Mbappé: ”Tulimme tänne tekemään historiaa”
- MM-kisojen avausottelussa nähtiin jopa kolme punaista korttia
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- MM-kisojen avausmaali nähtiin jo yhdeksännellä peliminuutilla
- Japanin kapteeni jää sittenkin sivuun MM-kisoista – lopetti maajoukkueuransa
- VPS ylsi kovaan temppuun Suomen Cupissa – Jussi Nuorela: ”Täytyy myöntää, että…”
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Japanin kapteeni jää sittenkin sivuun MM-kisoista – lopetti maajoukkueuransa
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- MM-kisojen ennakko, lohko K: Cristiano Ronaldon viimeinen yritys
- Jalkapallon MM-kisat 11.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- MM-kisojen ennakko, lohko I: Euroopan pelätyimmät hyökkääjät vastakkain huippulohkossa
- MM-kisojen ennakko, lohko J: Argentiina kohtaa Mazadonan ja Jordanian Messin
- MM-kisojen ennakko, lohko L: Englanti yllätti pelaajavalinnoillaan
- Valioliiga-jätti näytti ovea – suomalaispelaaja vapaille markkinoille!
- Veikkausliigasta tuttu hyökkääjä pääsi MM-kisoihin – iski maalin turnausta edeltävässä maaottelussa: ”Uskomaton hetki”