RMC: Huippusarjojen siirtoikkunat kiinni – Glen Kamaran odotetaan silti poistuvan Rennesistä
Glen Kamara, 29, ei kuulu Ranskan pääsarjaseura Rennesin suunnitelmiin.
Parhaillaan Huuhkajien mukana olevalle keskikenttäpelaajalle on etsitty uutta seuraa jo pitkään, mutta sellaista ei löytynyt ennen kesän siirtoikkunan päättymistä.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Kamara olisi jäämässä Rennesiin.
Rennes on edelleen halukas luopumaan Kamarasta ja toivoo pelaajan löytävän uuden työnantajan sellaisista sarjoista, joiden siirtoikkunat ovat edelleen auki. RMC mainitsee Turkin ja Lähi-idän maat potentiaalisiksi vaihtoehdoiksi.
Kamara ei ole mahtunut alkukaudella kertaakaan Rennesin kokoonpanoon.
Rennes maksoi Kamarasta vuosi sitten noin kymmenen miljoonaa euroa Leedsille, jonka vuoksi sopimuksen purkaminen ei tule kyseeseen. Kamaran arvo siirtomarkkinoilla on pudonnut huomattavasti, mutta Rennes haluaa pelaajasta silti siirtokorvauksen.
Kamara pelasi viime kauden jälkimmäisen puoliskon lainalla saudiseura Al-Shababissa.
LUE MYÖS
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Donald Trump sai Fifalta rauhanpalkinnon ja mitalin
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
- Virallista: Miika Takkula jättää Ilveksen – seura nimesi uuden urheilujohtajan
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- HJK nappasi ulkomaalaispelaajan toisesta liigaseurasta
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa

- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa