HELSINKI.

Huuhkajien avainpelaajiin lukeutuvan Joel Pohjanpalon edustama Palermo on ollut viime viikkoina vaikeuksissa.

Palermo on voittanut vain yhden edellisestä viidestä sarjaottelustaan ja samalla pudonnut kuudenneksi Serie B:ssä. Sarjakärki Monza on karannut seitsemän pisteen päähän Palermosta.

Palermo lähti kauteen kenties koko Serie B:n suurimpana nousijasuosikkina, joten viime viikkojen heikot peliesitykset ovat saaneet odotetusti paljon palstatilaa italialaismediassa.

Palermo on jäänyt maaleitta jopa kolmesti edellisen neljän pelin aikana. Mukaan mahtuu 5-0-murskavoitto Pescarasta, mutta sitä lukuun ottamatta maalien tekeminen ja maalipaikoille pääseminen on aiheuttanut Palermolle ongelmia.

Pohjanpalo otti kantaa Palermon vaikeuksiin SuomiFutis-sivuston haastattelussa torstaina.

– En lähde mielellään kommentoimaan seurajoukkueasioita. Ei ole ehkä Suomeen asti kantautunut, mutta seurassa on tällä hetkellä tietynlaisia ongelmia. Jesse [Joronen] on siellä tällä hetkellä paikan päällä. Itse en.

– Tiettyjä ongelmia meidän on parannettava. Takana on yksi vaikeimmista kuukausista seurajoukkueessa niin tuloksellisesti kuin pelillisesti. Meidän tasoisen joukkueen on löydettävä niihin ratkaisuja.

– Sarjatilanne ei ole mikään katastrofaalinen, mutta jos katsoo meidän pelaajamateriaalia, budjettia ja seuran lähtökohtia tähän kauteen, niin ei saisi näyttää tältä. Vaikka olemme kuudentena ja kuusi pistettä kärjestä.

– Takana on erittäin huono kuukausi. Toivottavasti äijät tekevät siellä töitä ja löydetään ratkaisut pelimme ongelmakohtiin ja laitetaan tauon jälkeen Entellaa kuonoon, Pohjanpalo totesi.

Filippo Inzaghin luotsaama Palermo ei ole juhlinut maalipaikoilla viime viikkoina.

Se on näkynyt myös Pohjanpalon tehoissa. Maalit ja maalisyötöt mukaan luettuna Pohjanpalo on edelleen sarjan tehotilaston kärkipaikoilla, mutta syyskuun puolivälin jälkeen sarjassa on syntynyt vain yksi maali.

Pohjanpalo ei ole huolissaan omasta vireestään.

– En ole huolissani, mutta on ihan hyvä, että siitä kysytään, koska loppujen lopuksi taidan olla sarjan tehotilaston kärjessä. Kukaan muu ei ole ainakaan tainnut tehdä enempää [tehoja]. Se kertoo myös siitä, millaisia odotuksia ulkopuolella on meille ja mun osaamiselle. Sen täytyy myös parantua, Pohjanpalo viittasi omiin ja joukkueen suorituksiin.

– Meillä on ollut paljon ongelmia päästä maalipaikoille. Ei ainoastaan mulla, vaan koko joukkueella. Meidän on parannettava kollektiivisesti paljon pelaamistamme, jotta saamme parempia tuloksia. Siihen on keskityttävä, eikä niinkään yksilöiden suorittamiseen.

Syyskausi on ollut toistaiseksi suuriin odotuksiin nähden hankala. Pohjanpalo ei kuitenkaan koe, että marraskuinen maajoukkuetauko olisi huojentava tai tullut eteen oikeaan aikaan. Hyökkääjä olisi myös mielellään auttamassa Palermoa.

– En sanoisi, että se olisi huojentava. Kyllä mä mielellään olisin seurajoukkueessakin auttamassa heitä ja etsimässä ratkaisuja [ongelmiin], mutta totta kai tänne tullaan, kun maajoukkue kutsuu. Seurajoukkueessa tapahtuneet asiat jätetään taakse ja keskitytään täysin maajoukkueen toimintaan.

Joel Pohjanpalon Palermon syyskausi ei ole sujunut odotusten mukaisesti. Kuva: All Over Press

Teemu Pukki, 35, lopettaa mittavan maajoukkueuransa marraskuun maaotteluihin. Pohjanpalo ja Pukki ovat pelanneet yhdessä Huuhkajissa yli kymmenen vuoden ajan. Pohjanpalo toivoo, että Pukki saa mahdollisimman hyvät läksiäiset.

– Erittäin ylpeä [hänestä]. Ollut iso kunnia jakaa kenttä ja koppi hänen kanssaan. Pukki on yksi Suomen kaikkien aikojen parhaista jalkapalloilijoista ja kaikkien aikojen paras maalintekijä. Pukki ansaitsee parhaimman ja kunniakkaimman lopetuksen maajoukkueuralleen. Toivottavasti pystymme tarjoamaan sen näissä kahdessa vikassa matsissa, Pohjanpalo summasi.

Huuhkajien päävalmentaja Jacob Friis on syksyn mittaan nuorentanut huomattavasti maajoukkuetta. A-maajoukkueeseen on nostettu useita nuorempia pelaajia.

Kun Pohjanpalolta kysyy, onko joku tietty uusi pelaaja tehnyt häneen vaikutuksen, hyökkääjä nostaa ennemmin kollektiivin esiin.

– Aika moni on tehnyt. Lista on pitkä. Kollektiivisesti kaikki meidän nuoret ovat tulleet hyvin sisään ja ovat tuoneet uutta rytmiä meidän pelaamiseen. He ovat tuoneet uusia ominaisuuksia meidän kokonaisvaltaiseen pelaamiseen. Innolla odotan, että päästään jatkamaan heidän kanssaan maajoukkueessa. Toivottavasti saadaan peliä kehittymään vielä eteenpäin.

Jaakko Perttilä, Tuukka Ikkeläjärvi

LUE MYÖS