Virallista! Joonas Rantanen on HJK:n uusi päävalmentaja – Ilvekselle merkittävä korvaus
Helsingin Jalkapalloklubi on pestannut Joonas Rantasen Veikkausliiga-joukkueensa komentoon. Uuden päävalmentajan sopimus on kolmivuotinen ja sisältää option.
Rantanen, 38, siirtyy Klubiin Ilveksestä, joka kertoo saavansa hänestä ”merkittävän” siirtokorvauksen.
HJK on Rantaselle erittäin tuttu seura menneiltä vuosilta. Hän aloitti Klubissa alun perin liikuntakordinaattorina ja toimi HJK:n junioripuolella valmennuspäällikkönä ja akatemiavalmentajana ennen kuin siirtyi naisten edustusjoukkueen puikkoihin kaudella 2016.
Päävalmentajana Rantanen luotsasi HJK:n naiset Suomen mestaruuteen kaudella 2019 ja seuraavana vuonna hän nosti HJK Klubi 04:n sarjaporrasta ylemmäs Ykköseen. Sarjanousun jälkeen Rantanen liittyi Toni Koskelan valmennustiimiin HJK:n edustusjoukkueeseen kaudeksi 2021.
HJK:n jälkeen Rantanen suuntasi Oulunkylään IF Gnistanin päävalmentajaksi ja jatkoi sieltä matkaansa Ilvekseen, jossa hän vietti kaksi viime kautta saavuttaen Veikkausliigassa hopeaa ja pronssia.
– Paluu seuraan, jossa olen viettänyt todella monta vuotta, ja jossa olen saanut jalkapalloilullisen kasvatukseni, merkitsee minulle paljon. On innostavaa päästä työskentelemään ympäristössä, missä olen aiemmin saanut paljon oppia ja kokenut hienoja asioita, Rantanen sanoo HJK:n tiedotteessa.
– Haluan myös kiittää Ilvestä yhteisestä ajasta. Kokemukset Tampereella ovat auttaneet minua kehittymään ja sieltä jää elämääni ystävyyssuhteita. Nyt olen motivoitunut uudesta haasteesta ja tulen tekemään kaikkeni seuran eteen. Tiedän, että työtä on paljon edessä.
Rantanen korvaa HJK:n peräsimessä Miika Nuutisen, joka nimitettiin Klubin väliaikaisvalmentajaksi viime toukokuussa Toni Korkeakunnaksen potkujen myötä. Päättyneellä kaudella HJK tuli Veikkausliigassa viidenneksi.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
