Donald Trump kommentoi MM-lippujen hintoja
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump antoi mielipiteensä kesän MM-kilpailujen lippuhinnoista.
Trump ei omien sanojensa mukaan tiennyt, että pileteistä Yhdysvaltain avausotteluun Paraguayta vastaan joutuu pulittamaan yli tuhat dollaria.
– En tiennyt tuosta luvusta. Haluaisin kernaasti olla siellä, mutta en minäkään maksaisi sitä [hintaa] — ihan rehellisesti sanottuna, Trump kertoi The New York Postille keskiviikkona.
FIFAn puheenjohtaja Gianni Infantino puolusti hiljattain MM-turnauslippujen dynaamistä hinnoittelua, jossa hinnat elävät kysynnän mukana.
– Tällä markkina-alueella viihde on maailman kehittyneintä. Niinpä meidän on sovellettava markkinahintoja. USA:ssa on muutenkin sallittua välittää lippuja, Infantino paalutti.
Infantinon kanta on, että jos FIFA myisi lippuja nykyistä halvemmalla, trokarit hilaisivat hinnat joka tapauksessa ylöspäin. Nykyisessä tilanteessa suurin osa rahoista sentään kulkeutuu kansainväliselle lajiliitolle.
Sports Illustratedin mukaan Yhdysvaltojen ja Paraguayn väliseen otteluun pääsee edelleen hyvin istumaan, jos rahaa on. Sen sijaan toisen kisaisännän, Meksikon, avausotteluun saavat lippuja enää pyörätuoliasiakkaiden avustajat.
MM-kisat pelataan Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa nyt kesä- ja heinäkuussa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä MM-kisojen tähdistökentällinen
- Ranskan MM-pelaaja pettyi joukkueen asenteeseen: ”Täysin anteeksiantamatonta”
- Arsène Wenger: FIFA pohtii vielä juomataukojen tulevaisuutta
- Espanja joutui perumaan viimeiset treeninsä ennen MM-finaalia
- Kylian Mbappé vei Lionel Messin ennätyksen – miten argentiinalaistähti vastaa MM-finaalissa?
- LIVESEURANTA: Järjetön pronssiottelu! Englanti ja Ranska takoivat kymmenen maalia
- Valioliigassa megakauppa! Englannin Morgan Rogersille jättimäinen siirto
- Portugalin MM-kisapelaajalle 40 miljoonan euron siirto
- Veikkausliigassa oli kolmen ottelun kierros – HJK otti tärkeän voiton
- Zlatan Ibrahimovićin pojan, 19, seura vaihtuu jälleen
- LIVESEURANTA: Järjetön pronssiottelu! Englanti ja Ranska takoivat kymmenen maalia
- Portugalin MM-kisapelaajalle 40 miljoonan euron siirto
- Valioliigassa megakauppa! Englannin Morgan Rogersille jättimäinen siirto
- Didier Deschamps: Ranska ei haluaisi pelata MM-pronssiottelua – ”Tässä sitä ollaan”
- Argentiinan pelityyli puhuttaa Espanjan leirissä – ”Sellaiselle ei pitäisi olla sijaa jalkapallossa”
- Lionel Messi toisti Diego Maradonan tempun – kukaan muu ei ole pystynyt samaan
- Kommentti: MM-finaalissa tehdään kallis vaihtokauppa
- Zlatan Ibrahimovićin pojan, 19, seura vaihtuu jälleen
- Isokokoinen maalivahti Veikkausliigaan
- Veikkausliigassa oli kolmen ottelun kierros – HJK otti tärkeän voiton