HJK tyrmättiin Töölössä – näin Joonas Rantanen kommentoi murskatappiota
HJK sai lunta tupaan oikein urakalla lauantai-iltana.
KuPS haki Töölöstä tyylipuhtaan 4-0-vierasvoiton ja nousi samalla maalieron turvin Veikkausliigan kärkipaikalle. Ottelun vähemmän pelannut HJK on jäänyt kahdeksan pisteen päähän KuPSista ja FC Interistä.
Lauantaisen ottelun kuva muuttui dramaattisesti heti alussa, kun HJK:n Ville Tikkanen sai suoran punaisen kortin katkaistuaan vastustajan keskityksen kädellään. KuPSin Jaime Moreno olisi päässyt tilanteessa läpiajoon, jos Tikkanen ei olisi osunut palloon kädellään.
HJK:n päävalmentaja Joonas Rantanen oli luonnollisesti pettynyt karuun lopputulokseen.
– Onnitellaan KuPSia voitosta. He olivat parempia. Häviät himassa noilla lukemilla, niin ei siihen kukaan ole tyytyväinen. Se on ihan päivänselvä asia. Meidän pitää tulla tästä parempina takaisin. Se on ykkösjuttu, Rantanen totesi Ruudun pelin jälkeisessä haastattelussa.
Rantasen mielestä HJK:n on selvästi petrattava puolustuspelaamistaan.
– Olemme halunneet puolustaa ylempää, ja isojen tilojen puolustaminen on aiheuttanut meille hankaluuksia. Se on antanut vastustajalle jonkun paikan, maalin ja tänään punaisen, Rantanen sanoi Ruudulle.
Jos HJK on varsin heikoissa asemissa Veikkausliigan mestaruuden suhteen, on sillä pokaalin osalta paljonkin pelattavaa Suomen Cupissa.
HJK ja Ilves iskevät yhteen ensi viikon keskiviikkona Töölössä Suomen Cupin yksiosaisessa välieräottelussa. Ottelun voittaja kohtaa finaalissa joko VPS:n tai FC Interin. Cupin voittaja etenee ensi kaudeksi eurokentille.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista