Lionel Messin uusi patsas herättää kaksimielisiä mielleyhtymiä
Merkittävyys on matkustava käsite, jolla on monta määritelmää, mutta jos jokin sen tunnusmerkeistä on riidaton, on se patsas.
Argentiinan maajoukkueikonista Lionel Messistä paljastettiin patsas Cutral Cón pikkukaupungissa 16. kesäkuuta.
Paikallisen kuvataiteilijan Aldo Beroisan tekemä veistos ulottuu 26 metrin korkeuteen. Esimerkiksi Rhodoksen kolossille se kalpenee vain muutamalla metrillä, ja kolossi oli kuitenkin yksi maailman seitsemästä ihmeestä 200-luvulla ennen ajanlaskun alkua.
Kunnioitettavasta koostaan huolimatta Messin patsaan taiteellisista ansioista voidaan olla montaa mieltä. ESPN kirjoitti, että sen yhdennäköisyys esikuvansa kanssa voisi olla parempikin.
Myös patsaan asento ja etenkin MM-pokaali aivan housujen etumuksessa ovat aiheuttaneet hilpeyttä.
Brittikoomikko James Corden naureskeli Fox-kanavalla, että asettelu näyttää takaapäin siltä kuin Messi olisi vessapuuhissa.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Wall Street Memes -sivusto ihmetteli yhteisöpalvelu X:ssä, miten moiselle patsaalle on voitu näyttää vihreää valoa. Pilkan kohteena oli myös tässä pokaalin paikka jalustalla Messin haarojen välissä.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Synnyttämästään polemiikista huolimatta, tai juuri sen ansiosta, veistos on viime kädessä täyttänyt tehtävänsä ja houkutellut Cutral Cólle paljon matkailijoita.
Cutral Có sijaitsee turistien suosimassa Patagoniassa, mutta ESPN kertoo, että se itsessään on hiljainen aavikkokaupunki, jonne ei tavallisesti eksy muita kuin asukkaita.
LUE MYÖS:
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle

- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa