Näkökulma: onko Gianni Infantino myymässä jalkapallon sielun?
FIFAn presidentti Gianni Infantinon ympärillä on pyörinyt viime päivinä poikkeuksellisen paljon kohua. Ensimmäisenä julkisuuteen nousivat tiedot, joiden mukaan Infantino haluaisi avata jalkapallon MM-kisojen kaupallisia oikeuksia yksityisille sijoittajille.
Suunnitelma on herättänyt voimakasta kritiikkiä, sillä sen on arvioitu hyödyttävän myös Infantinoa henkilökohtaisesti, mikäli hanke toteutuu. Vaikka se ei lopulta hyödyttäisi Infantinoa henkilökohtaisesti, on hanke silti suorastaan älytön.
Euroopan jalkapalloliitto UEFA ei ole suhtautunut hankkeeseen myönteisesti. Useiden uutislähteiden mukaan eurooppalaiset maat harkitsevat MM-kisojen boikotoimista, mikäli Infantinon ajama hanke toteutuu.
Tänään FIFAn ja UEFAn välinen kiista sai lisää kierroksia. Tietojen mukaan FIFA on antanut jäsenmailleen vain 53 päivää aikaa päättää, lähtevätkö ne mukaan MM-kisoihin liittyvään uuteen uudistukseen. Samalla eri lähteet väittävät, että hankkeeseen osallistuvat maat saisivat noin 40 miljoonaa dollaria, kun taas sen ulkopuolelle jääville maille maksettaisiin 10 miljoonaa dollaria.
UEFA on ottanut tiukan kannan Infantinon ajamaan hankkeeseen. Järjestön mukaan jalkapallo ei ole FIFAn omistuksessa myytäväksi, ja suunnitelma merkitsisi vaarallista askelta kohti lajin liiallista kaupallistamista. UEFA kuvaili hanketta jopa jalkapallon sielun myymiseksi.
Mediassa onkin viime päivinä todettu, että jalkapallo on muuttumassa yhä kaupallisemmaksi, ja monien arvioiden mukaan yleinen mielipide on kääntynyt tässä asiassa UEFAn puolelle. Yhdysvalloissa järjestetyt MM-kisat toimivat monien mielestä malliesimerkkinä siitä, mihin suuntaan lajin kaupallistaminen on etenemässä.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Kohti Yhdysvaltain toimintatapoja?
Yhdysvalloissa runsas mainostaminen on ollut osa urheilukulttuuria jo vuosikymmenten ajan. Liigat, kuten NBA, MLB ja NFL, rakentuvat vahvasti mainostulojen ympärille, ja kaupalliset katkot ovat olennainen osa ottelutapahtumaa.
NBA:ssa niin sanottuja taktisia aikalisiä on lisätty vuosien saatossa, ja niiden ensisijaisena tarkoituksena onkin luoda tilaa mainoksille. Se on raivostuttanut eurooppalaisia koripallofaneja jo pitkään, ottaen huomioon, että ottelut pelataan lähes aina öisin.
NFL:n Super Bowlin puoliaikashow on puolestaan kasvanut valtavaksi viihdespektaakkeliksi, joka kestää yleensä puoli tuntia. Vaikka yhdysvaltalaisyleisölle tämä on arkipäivää, herätti MM-kisoissa nähty noin 15 minuutin mittainen puoliaikashow runsaasti kritiikkiä muualla maailmassa.
Myös MLB toimii pitkälti samalla periaatteella kuin NBA: mainoksia isketään ottelutapahtumaan jokaiseen mahdolliseen katkoon. Juuri tämän kehityksen monet pelkäävät leviävän entistä voimakkaammin myös kansainväliseen jalkapalloon.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Yksi sana nousee jatkuvasti esiin mediassa
Korruptio oli sana, joka seurasi FIFAa lähes koko kesän ajan. Infantinon johtama järjestö ajautui kohusta toiseen. Keskustelua herättivät muun muassa hänen suhteensa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpiin, Folarin Balogunin punaiseen korttiin liittynyt kohu, otteluiden ylimääräiset juomatauot kaupallisten syiden vuoksi sekä syytökset siitä, että FIFA olisi kohdellut Argentiinaa suotuisasti turnauksen aikana.
Luottamus maailman vaikutusvaltaisimpaan jalkapallojärjestöön on ollut koetuksella jo pitkään, eikä Infantinon ajamien uudistusten ympärillä käytävä keskustelu ole omiaan palauttamaan sitä. Päinvastoin, jokainen uusi kohu näyttää vain syventävän epäluottamusta FIFA toimintaa kohtaan.
Jos tilanteesta haluaa löytää jotain positiivista, se on ainakin se, että keskustelu on kiihtynyt. Yhä useampi taho on valmis kyseenalaistamaan FIFAn päätöksiä, ja myös UEFA on ottanut aiempaa jyrkemmän linjan järjestön toimintaa vastaan.
Näyttää ainakin siltä, että kansa kääntyy UEFAn puolelle asiassa. Herääkin kysymys: kuinka kauan Gianni Infantinon temppuja katsellaan, ennen kuin joku astuu konkreettisesti tilanteen väliin.
Linkki twiittiin.
Eetu Hellsten
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé

