Norjan Ståle Solbakken: Englanti suosikkina MM-puolivälierään
Norjan päävalmentaja Ståle Solbakken sanoo, että Englanti lähtee heitä vastaan suosikkina MM-kisojen puolivälierään.
Joukkueet ovat vastakkain Suomen aikaa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 00.00.
Norja on pudotuspeleissä lähettänyt laulukuoroon Norsunluurannikon ja Brasilian, kun taas Englanti on pudottanut Kongon demokraattisen tasavallan ja Meksikon.
– He ovat ennakkosuosikkeja, mutta eivät mitään ylivoimaisia ennakkosuosikkeja, kommentoi Solbakken BBC:n mukaan.
– Luulen, että Englannilla on enemmän paineita kuin meillä. Mutta asetamme paineita myös omalle suorituksellemme. Kun ottelu alkaa, en usko pelaajien enää ajattelevan niitä paineita.
– Brasilia ja Englanti ovat ehkä kaksi suurinta maata, jotka voimme näissä MM-kisoissa kohdata, ainakin historian näkökulmasta.
Norjan Erling Haaland on iskenyt turnauksessa seitsemän maalia ja Englannin Harry Kane on osunut kuudesti. Solbakken korosti kuitenkin, että olisi vähättelyä puhua ottelusta pelkästään tähtihyökkäjien taistona.
– Kyseessä on Norja vastaan Englanti. Ei ole mikään salaisuus, että Harry Kane on Englannin tärkein ottelunratkaisija ja Erling Haaland meidän tärkein ottelunratkaisijamme.
– Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö hän (Haaland) olisi suurin ratkaisijamme. Mutta mielestäni aliarvioitte joitakin muita pelaajia, jos ajattelette, että siinä on koko tämän ottelun tarina.
LUE MYÖS
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jalkapallolegendan poika teki jotain ilmiömäistä: kuin Rogério Ceni konsanaan
- Jim: FC Interin kirstuun kilahtaa saudirahaa
- Venäjän maajoukkueen kapteeni halajaa takaisin kotimaahansa
- Uutta tietoa: Tähän kaatui Karim Benzeman romanttinen kotiinpaluu
- Yllätysnimet johtavat kilpailua Euroopan Kultaisesta kengästä – voiko voittokulku jatkua?
- Kaikkien rakastama lajilegenda on roihahtanut uuteen liekkiin
- Uutuusvideo Lionel Messistä 16 vuoden takaa on välitön klassikko
- Uskomaton putki katkesi Bundesliigassa
- Mikä maali! Robert Taylor teki ensimmäisen osumansa LA Galaxyssa
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- Jim: FC Interin kirstuun kilahtaa saudirahaa
- Uutta tietoa: Tähän kaatui Karim Benzeman romanttinen kotiinpaluu
- Kaikkien rakastama lajilegenda on roihahtanut uuteen liekkiin
- Venäjän maajoukkueen kapteeni halajaa takaisin kotimaahansa
- Jalkapallolegendan poika teki jotain ilmiömäistä: kuin Rogério Ceni konsanaan
- Uskomaton putki katkesi Bundesliigassa
- Bundesliigassa tapahtuu – sarjanousija on yllättänyt kaikki
- Uutuusvideo Lionel Messistä 16 vuoden takaa on välitön klassikko
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- Luka Modrić ei malta lopettaa – 41-vuotias legenda jatkaa maajoukkueessa