Maajoukkueet

Melkoinen rekordi: Ei minuuttiakaan A-maajoukkueessa – MM-kulta silti taskussa

Maalivahtiruletin myötä uutisissa tänään aiemminkin esiintynyt Paris Saint-Germainin Alphonse Areola pitää hallussaan merkillistä tilastoa. 25-vuotias pariisilainen nimittäin voitti tänä kesänä maailmanmestaruuden, mutta ei ole koskaan pelannut...

Kroatian päävalmentajan kohukirje valtionjohdolle osoittautui väärennökseksi

Jalkapallomaailmassa levisi tällä viikolla huhuja, joiden mukaan Kroatian jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Zlatko Dalic olisi lähettänyt kirjeen Kroatian valtionjohdolle. Dalicin väitettiin kehottaneen kroatialaispolitikkoja pysymään erillään jalkapallomaajoukkueesta....

Valioliigamanageri paljastaa: Espanjan maajoukkueesta tarjottiin päävalmentajan pestiä MM-kisoihin

Newcastlen manageri Rafael Benitez paljastaa, että hänellä olisi ollut mahdollisuus valmentaa Espanjaa jalkapallon MM-kilpailuissa. Espanjan valmentajatilanne kuohahti vain kaksi päivää ennen joukkueen ensimmäistä MM-ottelua, kun...

Minihuuhkajien tähtipelaajan kommentti kertoo huiman tosiasian Italia-ottelusta

Suomi aloitti alle 19-vuotiaiden EM-lopputurnauksen todella vahvalla esityksellä ennakkoon turnauksen yhtä suosikkia Italiaa vastaan. Paikkoja Suomella riitti, mutta Italia vei lopulta täyden pistepotin lukemin...

Video: Paul Pogba johdatti laulua joukkueen työmyyrälle presidentin vastaanotolla: ”Hän pysäytti Leo Messin”

Ranskassa juhlat jatkuvat varmasti vielä pitkään, kun joukkue voitti sunnuntaina MM-finaalissa Kroatian. Maanantaina Ranskan joukkue saapui suurin fanfaarein Pariisiin ja joukkuetta odotti huima vastaanotto. Ranskan...

Juha Malinen sai hienon syntymäpäivälahjan, vaikka tulos ei miellyttänyt: ”Yksi hienoimpia otteluita minulle”

Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkue koki EM-kotikisojen avausottelussa tappion Italialle lukemin 0-1. Esitys oli kuitenkin pirteä ja Suomen päävalmentaja Juha Malinen antoi tunnustusta pelaajilleen. Malisen mukaan...

Minihuuhkajien tappioesitys Italiaa vastaan keräsi ylistystä – Huuhkaja-kapteeni: ”Rakastin näkemääni”

Alle 19-vuotiaiden EM-lopputurnaus käynnistyi maanantaina kahdella ottelulla. Juha Malisen luotsaama Suomen joukkue hävisi avausottelussaan Italialle 0-1, mutta peliesitys antoi paljon kehuttavaa. Sosiaalisessa mediassa Minihuuhkajien esitystä...

Cristiano Ronaldo kommentoi jatkoaan maajoukkueessa

Cristiano Ronaldo asteli eilen ensimmäistä kertaa median eteen Italiassa Juventus-siirtonsa jälkeen. Ronaldolta tiedusteltiin samassa tilaisuudessa, että aikooko hän jatkaa edelleen maajoukkueen mukana. Vastaus portugalilaistähdellä oli...

Kroatian tähtipuolustaja kritisoi kovaäänisesti MM-finaalin kohutuomiota

Kroatian luottotoppari Dejan Lovren ei ollut tyytyväinen eilisen MM-finaalin tuomarin Nestor Pinatan toimintaan. Porua aiheutti erityisesti Ranskan 2–1-maali, joka tuli rangaistuspotkusta. Pallo osui tilanteessa Kroatian...

Tätä et nähnyt TV:ssä: Valioliiga-tähdellä pimeni totaalisesti eilisessä MM-finaalissa

Kroatian toppari Dejan Lovren reagoi rajusti, kun häiriköt juoksivat kentälle eilisessä MM-finaalissa. MM-finaali keskeytyi hetkeksi toisella jaksolla, kun joukko univormuihin pukeutuneita ihmisiä pääsi turvatoimien ohitse...

Gary Lineker bongasi kisoissa ”taskuvarkaan” – sanoo olevan täydellinen Barcelonaan

Entinen eglantilaishyökkääjä Gary Lineker puhuu työkseen nykyisin paljon. Ranskan mestarijoukkueesta hän poimi L´Équipelle esiin yhden pelaajan, jonka näkee tekevän enemmän kuin roolinsa. - Kun N'Golo Kanté...

Arvio: Tässä MM-kisojen tähdistökentällinen – maalipörssin kärkinimet jäivät rannalle

MM-kisat saatiin siis päätökseen, ja Ranska maailmanmestariksi. Kisojen aikana moni pelaaja nousi esiin, osa heistä myös yllättäen. Tässä toimituksemme arvio turnauksen tähdistökentällisestä. Perustelut valinnoilla alla...

Maajoukkueura päättyi maailmanmestaruuteen: ”Niin paljon iloa, joka päivä”

Ranskan mestaruuteen päättynyt turnaus tarkoitti myös yhden maajoukkueuran loppua, kun Les Bleus'n 32-vuotias puolustaja Adil Rami ilmoitti ripustavansa nappikset tällä tasolla naulaan. - Aikani Ranskan...

Zlatan osallistui ”oppipoikansa” MM-juhlatunnelmaan

Zlatan Ibrahimovicia ei MM-kisoissa nähty, mutta sosiaalisessa mediassa läsnäolo toki tuntui. Ruotsin joukkuetta kannustettuaan ja kommentoituaan tämä siirtyi muihin tuttuihin, joita lopuksi löytyi myös...

Jose Mourinho lyttäsi Raheem Sterlingin MM-otteet

Manchester Unitedin manageri Jose Mourinho ei ymmärtänyt Englannin peluutusta MM-pronssipelissä Raheem Sterlingin osalta. Mourinhon koki, että Sterling oli pelannut heikot kisat eikä mies olisi ansainnut...

Yllättävä tilasto MM-kisojen parhaista pelaajista – valituilla yhdistävä tekijä

Kroatian Luka Modric valittiin jalkapallon MM-kilpailujen parhaaksi pelaajaksi. Kroatia hävisi finaalin Ranskalle, joten hän pelasi finaalissa hävinneen joukkueen riveissä, kuten moni muukin kultaisen pallon voittaja. Yksikään...

Englannin valmentaja puolusti joukkueensa kapteenia: ”Olisi väärin tuomita ketään”

Englannin miesten maajoukkueen päävalmentaja Gareth Southgate puolusti ryhmänsä kapteenia Harry Kanea. Kanen ja kumppaneiden MM-kisat päättyivät lauantaina, kun Englanti hävisi pronssiottelussa Belgialle 0-2. Kane on...

Kroatian supertähti valittiin kisojen parhaaksi – Mbappe paras nuori pelaaja

Kroatian keskikentän maestro Luka Modric valittiin MM-kilpailujen parhaaksi pelaajaksi. Vaikka Kroatia hävisi MM-finaalin Ranskalle lukemin 4-2, erinomaisesti kisoissa esiintynyt Modric sai kultaisen pallon itselleen. Ranskan superlupaus,...

Ranska on jalkapallon maailmanmestari – Kroatia kaatui ilotulituksessa

Ranska kaatoi Kroatian Venäjän MM-kilpailujen finaalissa lukemin 4–2. Ranskan voittomaalin eli kolmannen maalin viimeisteli Paul Pogba hienolla sijoituksella. Ranska siirtyi johtoon ottelussa 1–0, kun Antoine...

Kroatialle oljenkorsi – Ranskan maalivahdilta emämunaus

Kroatia kavensi MM-finaalin lukemiin 4-2, kun Ranskan maalivahti Hugo Lloris lahjoitti kroatialaisille maalin. Lloris yritti ohittaa karvaamaan tullutta Mario Mandzukicia. Lloris siirsi pallon sivuun,...

Univormuihin pukeutunut ryhmä valtasi kentän MM-finaalissa

Jalkapallon MM-finaalissa turvatoimet pettivät, kun kentälle pääsi sinne kuulumattomia henkilöitä. Toisen puoliajan alussa kentälle ryntäsi useampi jonkinlaiseen tummaan univormuun pukeutunut henkilö. Tunkeilijat eivät aiheuttaneet suurempaa haittaa...

Griezmann vei Ranskan johtoon pilkulta – tilannetta tarkastettiin pitkään

Antoine Griezmann vei Ranskan 2–1-johtoon MM-finaalissa rangaistuspotkusta. Ranska sai kymmenen minuuttia ennen MM-finaalin taukovihellystä rangaistuspotkun, kun kulmapotku kävi Kroatian tasoitusmaalin tehnyttä Ivan Perisiciä käteen. Ottelun...

Ranskan johto murtui – Perisic pommitti Kroatian tasoihin

Ranska ei kauaa saanut juhlia johtoaan jalkapallon MM-finaalissa. Kroatia nousi tasoihin vai viitisen minuuttia Ranskan johtomaalin jälkeen, kun Ivan Perisic ampui vapaapotkun jälkitilanteesta pallon...

Ranska johtoon MM-finaalissa – Griezmannin vapaapotku puolustajan päästä maaliin

Ranska siirtyi MM-finaalissa 1-0-johtoon, kun Kroatian hyökkääjä Mario Mandzukic ohjasi pallon omaan maaliin. Ranskan Antoine Griezmann lähetti hankkimansa vapaapotkun itse maalille. Pallo hipaisi puolustamaan tullutta...

AS: Argentiinan valmentajalle lähtöpassit – kuittaa paljon sovittua pienemmän summan

Argentiinan miesten maajoukkueen päävalmentaja Jorge Sampaoli jättää tehtävänsä maanantaina, kertoo AS. Sampaoli, 58, nimitettiin maajoukkueen käskyttäjäksi viime vuoden toukokuussa. Argentiinan MM-karsinnat sujuivat ailahtelevasti, ja joukkueen...

Tässä ovat MM-finaalin avauskokoonpanot

Ranska ja Kroatia ottavat tänään yhteen MM-finaalissa. Kummankaan joukkueen avauskokoonpanossa ei ole yllätyksiä. Välierissä kummankaan joukkueen pelaajat eivät katselleet punaisia kortteja, joten pelikieltoja ei ole....

Erikoinen tilasto puoltaa Ranskan MM-voittoa – murtaako Kroatian maalivahti kirouksen?

Kroatia ja Ranska kohtaavat tänään jalkapallon MM-kilpailujen finaalissa. Ranska lähtee otteluun hienoisena ennakkosuosikkina. Myös hieman erikoinen ”kirous” puoltaa Kroatian tappiota. Edellisessä kolmessa MM-finaalissa hävinneen joukkueen...

MM-finaalin voittajalle luvassa mukavasti pätäkkää – Fifa kasvattanut pottia

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa maksaa Ranskan ja Kroatian välisen MM-finaalin voittajalle noin 32,6 miljoonaa euroa palkintorahoina, kertoo ESPN. Sunnuntain loppuottelun häviäjä tienaa noin 24 miljoonaa euroa. Sekä...

Brassilegenda hehkutti Luka Modrićia: ”Saa pelaamisen näyttämään helpolta”

Brasilian maajoukkueen ja Real Madridin entinen tähtipelaaja Kaká on ihaillut Kroatian Luka Modrićin taiturointia Venäjän MM-kisoissa. Kroatian kapteeni Modrić on johdattanut joukkonsa turnauksen loppuotteluun, jossa...

Saksan ex-maajoukkuepelaaja ylistää Kroatian tähteä: ”Ottaisin kymmenen kertaa mieluummin kuin Neymarin”

Saksan maajoukkueen entinen pelaaja Stefan Effenberg pitää Kroatian ja Juventuksen Mario Mandžukićia parempana pelaajana kuin Brasilian js PSG:n Neymaria. Mandžukić, 32, on pelaamassa Venäjällä mahtavia...
Vesku Loiri tarjoaa 3 ilmaista lottoriviä!
Vesku Loiri tarjoaa 3 ilmaista lottoriviä!

KÄYTÄMME EVÄSTEITÄ

Evästeiden avulla personalisoimme käyttäjäkokemustasi, jotta voimme näyttää sinulle personoitua sisältöä ja mainoksia. Lue lisää evästeistä ja hallinnoi niitä tästä.