ManU:lla jo varasuunnitelma Cesc Fabregasille – Kakkosvaihtoehtona Real Madridin keskikenttämies
Kuva: Getty Images
Manchester United ei ole jäänyt tuleen makaamaan, kun sen kaksi tarjousta Barcelonan Cesc Fabregasista on hylätty. Seura harkitsee, tekeekö se vielä korotetun tarjouksen espanjalaisesta, mutta on jo samalla identifioinut toisen vaihtoehdon keskikentälleen.
Brittilehti The Guardianin mukaan tämä vaihtoehto on Tottenhamista viime kesänä Real Madridiin siirtynyt Luka Modric, 27.
Kroatialaispelaajalla oli viime kauden alussa vaikeuksia mahtua pelaavaan kokoonpanoon, mutta kauden edetessä tilanne kehittyi jonkin verran.
Modricin urotöihin viime kaudella kuului juuri ManU:n pudottaminen Mestarien liigan ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Avauspeli oli Madridissa päättynyt 1-1-lukemiin ja ManU ehti kotipelissään mennä toisen puoliajan alussa jo 1-0-johtoon ja näytti etenevän jatkoon.
ManU joutui kuitenkin vajaalle, jonka jälkeen kentälle otettu Modric iski nopeasti tasoitusmaalin ja perään Cristiano Ronaldo teki voittomaalin, millä Real eteni jatkoon yhteismaalein 3-2.
ManU on tarjoamassa pelaajasta noin 30 miljoonaa euroa,.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Mikä maali! Robert Taylor teki ensimmäisen osumansa LA Galaxyssa
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- FC Inter juhlii Suomen Cupin mestaruutta – HJK kaatui finaalissa 1–0
- Bundesliigassa tapahtuu – sarjanousija on yllättänyt kaikki
- Adam Marhiev on tykittänyt komeat tehot Saksassa – pamautti taas maalin
- Luka Modrić ei malta lopettaa – 41-vuotias legenda jatkaa maajoukkueessa
- Odotus ohi? Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo saatetaan nähdä yhdessä jo tänä vuonna
- Solmu jalkapallosta: ”On hyvä opetella nyrkkeilyä tai jujutsua”
- Lukas Hradecky pysäytti PSG:n tähdet!
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Bundesliigassa tapahtuu – sarjanousija on yllättänyt kaikki
- Odotus ohi? Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo saatetaan nähdä yhdessä jo tänä vuonna
- Adam Marhiev on tykittänyt komeat tehot Saksassa – pamautti taas maalin
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Luka Modrić ei malta lopettaa – 41-vuotias legenda jatkaa maajoukkueessa
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- FC Inter juhlii Suomen Cupin mestaruutta – HJK kaatui finaalissa 1–0
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Lukas Hradecky pysäytti PSG:n tähdet!