Onko MYPA:lla mahdollisuus? – ”Ihmeitä voi tapahtua”
MYPA lähtee Eurooppa-liigan toiseen karsintaotteluun FC Dinamo Minskia vastaan kolmen maalin taka-asemasta. Silti pyyhettä ei ole heitetty kehään.
Ensimmäisessä osassa MYPA:lla ei ollut mitään saumaa, kun isännät paiskasivat taululle lukemat 3-0.
– Täytyy todeta, että tulos 3-0 ensimmäisestä osaottelusta oli pettymys. Meillä oli niin kova joukkue vastassa, että he eivät antaneet meille kuin kolme kulmapotkua ja jotain kertoja pallon haltuun. Vastustajan pelitempo ja -taito ovat korkeaa luokkaa, päävalmentaja Antti Muurinen kommentoi seuran verkkosivuilla.
– Ihmeitä voi silti tapahtua, ja katsojille on varmasti mielenkiintoista nähdä hyvä joukkue täällä pelaamassa. Pieneen yllätykseen voi olla mahdollisuus, Muurinen luottaa.
Muurinen myöntää, että vastustajalla on etulyöntiasema. Silti kokenut koutsi ei koskaan luovuta:
– Urheilussa pitää uskoa yllätysmahdollisuuteen. He voivat aliarvioida meitä, lähteä eri kokoonpanolla tai jotain muuta ihmeellistä voi tapahtua. Näissä karkeloissa 3-0 on iso ero, mutta pitää uskoa aina omaan juttuunsa. Kova ja ammattimainen joukkue on kuitenkin vastassa, Muurinen muistuttaa.
Muurisen mukaan ottelusta varmasti sivussa on viime sunnuntaina FC Lahtea vastaan loukkaantunut Toni Lindberg. Juha Pirisen ja Tommi Vesalan pelikunto on sen sijaan vielä epävarma. Ennestään sairastuvalla ovat Kassiano, Stefano ja Sasha Anttilainen.
Suomalaisseurat Eurooppa-liigassa
MYPA-FC Dinamo Minsk (klo 18.30)
1.osaottelu: 0-3
Asteras – RoPS (klo 21.00)
1.osaottelu: 1-1
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Neljännen sarjatason VJS antoi kylmää kyytiä veikkausliigaseuralle Suomen Cupissa
- HIFK:sta tuttu Beto kertoi ajastaan Suomessa: ”Unettomuus vaikutti minuun henkisesti todella paljon”
- Karl-Heinz Rummenigge kritisoi Bayern Münchenin valmentajahakua – käytti Pep Guardiolaa esimerkkinä
- Diego Maradonan kadonnut palkinto ilmestyi vuosikymmenten jälkeen – huutokauppa odottaa jättisummaa
- PSG:n Luis Enrique: ”Jalkapallo on joskus niin epäreilua”
- Katso! Kylian Mbappé marssi pois haastattelusta – pyöritteli silmiään toimittajan kysymykselle
- ”Uskomatonta!” – Mestarien liigan finaali jää Dortmund-legendan viimeiseksi peliksi seurassa
- Borussia Dortmundin seuraikoni sysäsi PSG:n ulos Mestarien liigan finaalista
- Lähde: PSG solmimassa jatkoa supertähtensä kanssa
- Luis Enriqué oppinut vain tämän lauseen Ranskassa

- Zinédine Zidane kiisti huhut huippupestistä