Helsingin IFK jakaa ensi kauden kotikenttänsä hallitsevan Suomen mestarin HJK:n kanssa. Molempien joukkueiden yhteinen kotikenttä on Töölössä sijaitseva Sonera-stadion. HIFK:n johtoportaalla on tällä hetkellä suuret suunnitelmat siihen, kuinka Helsingin paikallisotteluiden jalkapallopyhätön saisi tehtyä entistä viihtyisämmäksi molempien helsinkiläisjoukkueiden kannattajia ajatellen. HJK:n kannattajat ovat lunastaneet lähes tavaramerkikseen Sonera-stadionin eteläpäädyn, joten HIFK:n fanijoukko kannustaisi luonnollisesti pohjoispäädyssä. – Olemme ehdottaneet, että HIFK:n kannattajat tekisivät oman päädyn punaiseksi ja HJK:n kannattajat tekisivät sitten omansa omilla väreillään. Meidän fanimme olisivat niin fiiliksissä siitä, että he olisivat valmiita panostamaan siihen, kertoo HIFK:n urheilutoimenjohtaja Henri Määttä SuomiFutis-sivustolle. HIFK:lla on tällä hetkellä paljon suunnitelmia. Pohjoispäädyn penkkien väri tulee tuskin muuttumaan punaiseksi, mutta tarkoituksena on tehdä päädystä tähtirintojen näköinen paikka, jossa kannattajajoukko Stadin Kingit viihtyy. – Kunhan vain luvat saadaan kuntoon. Toivotaan että kun kausi alkaa, Soneralla on punaista. Ainakin maalin taakse keskelle tulee HIFK:n kannattajille seisomakatsomo, Määttä paljastaa. Christos Zavros Twitter @CZavros

LUE MYÖS: