Erkka V. Lehtolan työt päättyvät Palloliitossa: ”Ei yhteistä näkemystä”
Suomen alle 17-vuotiaiden poikien maajoukkueen päävalmentaja Erkka V. Lehtola suuntaa vuoden loputtua uusiin haasteisiin.
Asiasta kertoo Suomen Palloliitto tiedotteessaan.
Myös Suomen tunnetuimpiin jalkapallon asiantuntijoihin lukeutuva Lehtola, 53, on työskennellyt Palloliitossa viimeisen 12 vuoden ajan.
– Palloliiton ja Lehtolan välillä ei syntynyt yhteistä näkemystä jatkosta, ja osapuolet ovat sopineet, että yhteistyö päättyy, tiedotteessa kerrotaan.
Lehtola on työskennellyt alle 17-vuotiaiden ikäluokkien valmennuksessa vuodesta 2017 saakka.
Palloliiton urheilutoimenjohtaja Aki Hyryläinen kiittelee Lehtolaa tiedotteessa.
– Erkalla on merkittävä rooli suomalaisessa jalkapallossa, ja hänen panoksensa niin pelaajakehityksessä kuin valmennuskulttuurin rakentamisessa on ollut poikkeuksellinen. Hän on omalla persoonallaan ja heittäytymisellään innoittanut niin pelaajia kuin valmentajia tutkimaan pelin syvintä olemusta ja antamaan sille kaikkensa.
Lehtola työskentelee nykyisissä tehtävissään vuoden loppuun saakka, ja Palloliitto kertoo hänen seuraajastaan myöhemmin.
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Virallista: Bayern München teki jatkosopimuksen Harry Kanen kanssa
- Mestarien liigassa tehtiin historiaa – suomalaisseuran karmea ennätys ei silti rikkoutunut
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Mestarien liigassa tehtiin historiaa – suomalaisseuran karmea ennätys ei silti rikkoutunut