Bayern München on Bild-lehden mukaan neuvotteluyhteydessä Dortmundin keskikenttämiehen Ilkay Gündoganin edustajien kanssa.

Lähteen mukaan baijerilaisseura on tarjonnut pelaajalle kolmen vuoden sopimusta kahdeksan miljoonan euron vuosipalkalla.

24-vuotias keskikenttämies palasi viime kaudella kentille yli kauden tauolta, kun selkävamma piti miehen sivussa. Hän olisi mahtunut myös Saksan MM-ryhmään ilman loukkaantumista.

Gündoganilla on vielä vuosi sopimustaan Dortmundin kanssa jäljellä, mutta seura kaupannee miehen muualle tänä kesänä hyvän siirtokorvauksen saadakseen. Seura vahvisti aiemmin keväällä, että jatkosopimusneuvottelut olivat päättyneet tuloksettomina.

Mikäli Gündogan siirtyy Bayerniin, seuraa hän Mario Götzen ja Robert Lewandowskin viitoittamaa tietä. Duo siirtyi niin ikään juuri Dortmundista Bayerniin.

Huhujen mukaan Gündogan kiinnostaa myös useampaakin Valioliigan huippuseuraa.