Espanjalaislehti vertaa Marco Asensiota Raúliin
Espanjalainen jalkapallolehti Marca on tehnyt väistämättömältä tuntuneen vertauksen maansa nuoren lupauksen Marco Asension ja vanhan legendan Raúlin välillä.
Marcan vertaus lähtee molempien jo nuorena saavuttamasta räjähdysmäisestä suosiosta. Kun Raúl teki debyyttinsä Real Madridissa syyskuussa 1994, ei Asensio ollut vielä syntynyt. Raúl ehti tehdä vuoden 1995 hattutemppunsa U21-pelissä Makedoniaa vastaan vastaavasti ennen Asension taipaleen alkua.
Viime sunnuntaina 21-vuotias Asensio teki saman kuin Raúl 22 vuotta sitten eli kolme maalia Makedonian verkkoon, vielä samaisessa U21-maajoukkueessa.
Lehti kuvailee Real Madridin nykyistä ja entistä pelaajaa uskaltavaksi, nälkäiseksi, rohkeaksi ja kykyjään mielellään esitteleväksi pelaajaksi. Lehti kuvaa, että Asension kulkeminen Raúlin jalanjäljissä on lähes vääjäämätöntä.
Jo nuorella iällä Asensio on ehtinyt saavuttaa seuratasolla lähes kaiken mitä pelaaja voi: La Ligan mestaruuden, voiton Mestarien liigassa, seurajoukkueiden maailmanmestaruuden ja UEFA Super cupin voiton. Lisäksi mies on U19-ikäisten Euroopan mestari.
Tällä hetkellä Asensio tavoittelee U21-maajoukkueensa kanssa Euroopan mestaruutta. Sitä Raul ei ikinä onnistunut saavuttamaan.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Real Madrid teki sen taas! Lopun ihmenousulla Mestarien liigan finaaliin
- Neljännen sarjatason VJS antoi kylmää kyytiä veikkausliigaseuralle Suomen Cupissa
- HIFK:sta tuttu Beto kertoi ajastaan Suomessa: ”Unettomuus vaikutti minuun henkisesti todella paljon”
- Karl-Heinz Rummenigge kritisoi Bayern Münchenin valmentajahakua – käytti Pep Guardiolaa esimerkkinä
- Diego Maradonan kadonnut palkinto ilmestyi vuosikymmenten jälkeen – huutokauppa odottaa jättisummaa
- PSG:n Luis Enrique: ”Jalkapallo on joskus niin epäreilua”
- Katso! Kylian Mbappé marssi pois haastattelusta – pyöritteli silmiään toimittajan kysymykselle
- ”Uskomatonta!” – Mestarien liigan finaali jää Dortmund-legendan viimeiseksi peliksi seurassa
- Borussia Dortmundin seuraikoni sysäsi PSG:n ulos Mestarien liigan finaalista
- Lähde: PSG solmimassa jatkoa supertähtensä kanssa

- Zinédine Zidane kiisti huhut huippupestistä
- Lähde: PSG solmimassa jatkoa supertähtensä kanssa
- Luis Enriqué oppinut vain tämän lauseen Ranskassa
- Diego Maradonan kadonnut palkinto ilmestyi vuosikymmenten jälkeen – huutokauppa odottaa jättisummaa