Lähde: Gianluigi Donnarumma jättämässä kohuagentti Mino Raiolan
Gianluigi Donnarumman nimi on ollut viime aikoina todella paljon esillä. Donnarumman ristiriitaisia reaktioita herättänyt päätös jättää AC Milan on Footballitalian mukaan saanut nuorukaisen pohtimaan agenttinsa Mino Raiolan erottamista.
Pitkin kesää on spekuloitu Raiolan roolista Donnarumman lähtöpäätöksessä. Aiemminkin kohun keskellä ollutta Riolaa on parjattu rahanahneena agenttina. Myös Donnarumman päätöksen aprikoitiin johtuvan juuri rahasta ja ennen kaikkea Raiolan tahdosta. Agentin on kerrottu tavoittelevan vain ja ainoastaan sopimusta Real Madridin kanssa.
Lähteen mukaan 18-vuotias maalivahti olisi nyt jättämässä agenttia. Päätöksen taustalla kerrotaan olevan Donnarumman perheen näkemykset Raiolan toiminnasta. Raiolan kerrotaan lähettäneen serkkunsa Enzo Raiola keskustelemaan tilanteesta Donnarumman perheen kanssa.
Hyvin vastaava tapaus nähtiin muutama vuosi takaperin, kun Raiola painosti Marek Hamsikia jättämään Napoli rahakkaamman sopimuksen toivossa. Lopulta Hamsik antoi Raiolalle kenkää. Nykyään Hamsik on Napolin kapteeni.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Real Madrid teki sen taas! Lopun ihmenousulla Mestarien liigan finaaliin
- Neljännen sarjatason VJS antoi kylmää kyytiä veikkausliigaseuralle Suomen Cupissa
- HIFK:sta tuttu Beto kertoi ajastaan Suomessa: ”Unettomuus vaikutti minuun henkisesti todella paljon”
- Karl-Heinz Rummenigge kritisoi Bayern Münchenin valmentajahakua – käytti Pep Guardiolaa esimerkkinä
- Diego Maradonan kadonnut palkinto ilmestyi vuosikymmenten jälkeen – huutokauppa odottaa jättisummaa
- PSG:n Luis Enrique: ”Jalkapallo on joskus niin epäreilua”
- Katso! Kylian Mbappé marssi pois haastattelusta – pyöritteli silmiään toimittajan kysymykselle
- ”Uskomatonta!” – Mestarien liigan finaali jää Dortmund-legendan viimeiseksi peliksi seurassa
- Borussia Dortmundin seuraikoni sysäsi PSG:n ulos Mestarien liigan finaalista
- Lähde: PSG solmimassa jatkoa supertähtensä kanssa

- Zinédine Zidane kiisti huhut huippupestistä
- Lähde: PSG solmimassa jatkoa supertähtensä kanssa
- Luis Enriqué oppinut vain tämän lauseen Ranskassa
- Diego Maradonan kadonnut palkinto ilmestyi vuosikymmenten jälkeen – huutokauppa odottaa jättisummaa