Sami Hyypiän erikoishaastattelun toinen osa kertoo muun muassa Hillsborough’sta, Heyselin katastrofin muistotilaisuudesta ja vuoden 2005 Mestarien liigan finaalin ratkaisseista 15 minuutista.

Hyypiä siis esiintyy saksalaisen ”11 FREUNDE”-lehden huhtikuun numeron kansikuvajutussa. Lue ohesta haastattelun toinen osa suomeksi. Lisätietoja ”11 FREUNDE”-lehdestä ja tästä haastattelusarjasta löydät täältä. Haastattelun ovat tehneet saksalaislehden toimittajat Matthias Paskowsky ja Thorsten Schaar. Suomennoksesta vastaa saksalaisen jalkapalloilun asiantuntija Pekka Franck.


//

Puhukaamme pukukopin myytistä. Vuoden 2005 Mestarien liigan finaalin puoliaikatauko on myös Saksassa erittäin hyvässä muistissa. Mitä noiden Istanbulin 15 minuutin aikana tapahtui ?

Olimme kaikki 0-3 tappiotilanteen johdosta erittäin pettyneitä, mutta Mr. Benitez loi positiivista tunnelmaa. Hän ei huutanut, hän käyttäytyi hyvin rauhallisesti. Hän painotti, että meillä oli yhä 45 minuuttia aikaa hyvittää liverpoolilaisfaneille, joita oli stadionilla paljon enemmän kuin italialaiskannattajia. Fanimme olivat saapuneet paikalle kannustamaan meitä ja suoriutuivat ensijaksolla huomattavasti meitä pelaajia paremmin tehtävästään. Pukukoppiin saakka kuulimme, kuinka he tauonkin aikana jatkoivat lauluaan.

Olivatko fanit todella se ratkaiseva tekijä? Vai sittenkin Didi Hamannin vaihto kentälle?

Muutimme hieman ryhmitystä. Didin tulo oli varmaankin yksi suurimmista muutoksista ja se auttoi meitä. Taikuudella ei ollut osaa eikä arpaa. Ensimmäinen maali oli todella tärkeä. Kukaan ei kuitenkaan uskonut meidän ampuvan kolme maalia yhden puoliajan aikana. Italialaisia joukkueita vastaan on jo maalin tappioaseman kurominen kiinni vaikeaa. Pukukopissa ei siis vallinnut kauhean toiveikas tunnelma, mutta halusimme ampua edes yhden osuman, jottemme uppoaisi ilman taistelua.

Jamie Carragher huomasi kuuleman mukaan, ettette palanneet kentälle täydellä miehityksellä.

Olimme tosiaankin vähällä pelata toisen puoliajan kymmenellä miehellä. Steve Finnanilla oli ongelmia nilkan kanssa. Juuri kun olimme palaamassa takaisin kentälle tehtiin päätös, että hänet on vaihdettava pois. Djimi Traorén, jota oltiin vaihtamassa kentältä, pitikin jäädä sisään. Hän oli kuitenkin jo matkalla suihkuun! Hänen piti siis nopeasti pukea sukat ja kengät takaisin jalkaan. Lopulta hän pelasikin täydet 120 minuuttia.

Kymmenen Liverpool-vuotesi aikana koit monia ikimuistoisia hetkiä, kuten vaikkapa ottelun Juventusta vastaan 20 vuotta Heyselin katastrofin jälkeen. Oliko kyseessä myös sinulle erityinen ottelu?

Stevie oli tuon ottelun aikaan loukkaantuneena, joten menin hänen puolestaan ottelua edeltäneenä päivänä muistotilaisuuteen. Juventuksen silloinen kapteeni Alessandro Del Piero ja minä luimme kaikkien niiden ihmisten nimet, jotka menehtyivät tuossa tragediassa. Kyseessä oli erittäin tunteikas hetki. En oikeastaan pidä tuon kaltaisesta ilmapiiristä lainkaan. Mielestäni oli kuitenkin tärkeää edustaa siellä Liverpoolia. Kunnioitimme joka vuosi myös toista surullista tapahtumaa: Hillborough’ta. Joukkueen kalenterissa oli aina merkintä tuon päivän kohdalla.

Leverkusenissa olet tällä hetkellä melkeinpä eräänlainen isähahmo. Miten asiat sujuvat poikien kanssa pukukopissa?

Alku oli hieman jäykkä, sillä he eivät oikein tienneet, miten minuun pitäisi suhtautua. Olen kuitenkin täysin normaali ihminen. Se on auttanut valtavasti joukkueeseen sopeutumisessa. Olen henkilö, johon on helppo rakentaa kontaktia, ja jolle on helppo puhua asioista. Tämä auttoi kaikkia ja eritoten minua. Minut otettiin erittäin hyvin vastaan.

Mitä Saksassa on sellaista, mihin et Englannissa törmännyt?

Ensimmäisen harjoitusottelun jälkeen pelaajat eivät puhuneet keskenään pelistä. Liverpoolissa kävimme ottelun aina keskenämme läpi – aivan sama, mikä peli oli kyseessä. Eritoten juttelimme pelipaikoittain vierustoveriemme kanssa. Puimme tilanteet läpi siltä varalta, että joudumme samaan tilanteeseen joskus myöhemmin uudestaan. Kävimme tilanteet läpi yksityiskohtaisesti: seuraavalla kerralla minun kannaltani olisi parempi, jos toimisit näin… Mutta Leverkusenissa asioista ei puhuttu. Olin ehtinyt olla kaksi viikkoa Saksassa ja olin ensi kertaa todella hämmästynyt. Peli oli päättynyt, kukaan ei puhunut mitään, vaan menimme autoillemme ja kuuntelimme musiikkia iPodista. Kukaan ei puhunut ottelusta!

Millä tavalla sinä reagoit tilanteeseen?

Kysyin itseltäni, miten voin muuttaa asian. Leipzigin pelin jälkeen aloin yksinkertaisesti puhua. Pelasin ensimmäisen puoliajan. Tauolla vaihdoimme lähes koko miehistön, ja jäin muiden vaihdettujen pelaajien kanssa pukuhuoneeseen. Kysyin Manuel Friedrichiltä ”Manuel, onko se normaalia, ettei täällä jutella lainkaan ottelusta?” Hän vastasi: ”Juu, kyllä, se on täysin normaalia.” Ja minä ajattelin: Herran jumala, meidän on puhuttava toisillemme! Totta kai valmentaja antaa meille palautetta ottelusta. Mielestäni voimme kuitenkin helpommin korjata asioita, kun valmentajan lisäksi myös me pelaajat olemme äänessä. Ei siihen saa tuudittautua, että valmentaja näyttää videon ja kertoo, minne sinun on juostava.

Ovatko asiat Leverkusenissa reagointisi jälkeen muuttuneet?

En tietenkään tiedä tarkalleen, miten asiat täällä olivat ennen tuloani. Ehkä osa pelaajista jo aiemmin jutteli keskenään. Nyt joka tapauksessa jokainen osallistuu keskusteluun.

Kaipaatko välillä pukukopissa ammattimaisia vitsiniekkoja kuten Carragher tai Crouch?

En ikävöi ketään. Täällä tilanne on ihan samanlainen. Pukukoppiin tarvitaan ainoastaan yksi Patrick Helmes ja jo tunnelma on erittäin… elävä.

Mikä on hauskin sattumasi Patrick Helmesin kanssa?

Se, mitä pukukopissa tapahtuu, jää myös sinne.

Haastattelun kolmas ja pisin osa julkaistaan Suomifutis.com-sivustolla perjantaina 9.4., jolloin Hyypiä puhuu muun muassa nuorten pelaajien kunnioituksen puutteesta, rahalahjoituksestaan lastensairaalalle sekä Bundesliigan ja Valioliigan eroista.

//

Aiheet Haastattelut Hyypiä Sami Suomalaiset ulkomailla Uutiset