MYPA:ssa vilkas pelaajaliikenne
Loukkaantumisten runtelemassa MYPA:ssa pelaajaliikennettä on piisannut tällä kaudella. Otto Kejonen ja Jussi Perttula siirtyivät lainaan Kouvolan Susiin. Aiemmin tällä kaudella jo KTP:ssä Kakkosta pelanneet Kejonen ja Perttula ovat Susien miehiä ainakin elokuun loppuun asti. Urheilukehityspäällikkö Marco Manso pitää tärkeänä, että pelaajat pääsevät pelaamaan penkillä istumisen sijaan.
– Senkin jälkeen lainaa voidaan tilanteen mukaan jatkaa. Pelit Kakkosessa ja niistä saatava kokemus ovat hyvä asia heidän omalle kehitykselleen, Manso linjaa MYPA:n sivuilla.
Maalivahtipuolelta kuuluu hyvää ja huonoa. Pari kuukautta sivussa ollut Antti Kuismala on taas pelikunnossa. Kuismala haki jo pelivirettä pelaamalla MP:n riveissä kolme ottelua Kakkosessa. Mika Johansson on sen sijaan sivussa arviolta muutaman viikon ajan rannevamman vuoksi. Ville Iiskolan sopimus jatkuu kauden loppuun asti.
Muuten sairastuvalta ei ole uutta kerrottavaa. Pele Koljonen on varmuudella sivussa ainakin loppukauden, samoin Tuomas Aho, Sasha Anttilainen ja Antti Okkonen ovat poissa kentältä vielä pitkään. Riley O’Neillin kohdalla perjantain KuPS-ottelu jäi väliin lihasvamman takia, mutta kanadalaisen tilannetta seurataan ja hän palannee mukaan lähiaikoina.
//
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”