Pekonen: Joukkueen taisteluilme on hyvä
KuPS lähtee perjantaina Hakaa vastaan hyvistä lähtökohdista, sillä joukkue keräsi viime viikon otteluistaan kotivoiton ja vierastasapelin. Positiivista on myös se, että loukkaantuneina olleita pelaajia alkaa myös vähitellen palata takaisin kokoonpanoon. Kuopiolaisten tähtihyökkääjä Dickson Nwakaeme on jälleen pelikunnossa ja keskikenttäpelaaja Patrice Ollo harjoittelee joukkueen mukana.
– Voitto on tavoitteenamme perjantaina. Suunnilleen sama porukka on nyt pysynyt kasassa ja joka peliin on tullut pelaajia takaisin mukaan sairastuvalta. Miikka Ilo tuli edelliseen peliin, nyt tulee Dickson ja Ollokin on tulossa vähitellen mukaan. Hyviä merkkejä on paljon ilmassa, KuPS-käskyttäjä Esa Pekonen kertoo seuransa kotisivuilla.
– Kova vääntö tulee jälleen. Haka pelaa kurinalaisesti ja tiiviisti ja on pelannut tällä kaudella vahvasti. Meidän kaksi edellistä otteluamme ovat olleet hyviä taistelupelejä ja joukkueen taisteluilme on hyvä. Hyökkäyspeliin me tarvittaisiin hieman rauhallisuutta lisää, Pekonen pohtii.
Haka-ottelussa eivät pelaa keskikenttäpelaajat Petri Oravainen ja Patrice Ollo, puolustaja Pietari Holopainen sekä hyökkääjät Antti Hynynen ja Paulus Roiha.
//
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi