Näin Alexei Eremenko juniorin ura pelastui
Suomen A-maajoukkueen Alexei Eremenko junior pelasti peliuransa vaihtamalla ympäristöä ja joukkuetta muutamaan otteeseen.
Kerroimme aiemmin (lue uutinen), kuinka ”Losa” poistui ensin venäläisestä Saturnista ja sitten Ukrainan Metalistista vähäisen peliajan takia. Ratkaisevana käännekohtana oli lopulta keskustelut isän kanssa ja siirtyminen Veikkausliigan Jaroon, jossa Losa pelasi sensaatiomaisesti.
”Isä sai minut palaamaan Suomeen”
– Isä sai minut palaamaan Suomeen ja Jaroon, jota hän valmensi. Olin siellä puoli vuotta lainassa ja lähdin sitten Skotlantiin Paatelaisen Kilmarnockiin. Rehellisesti sanottuna mietin, kannattaako lähteä skotlantilaiseen liigaan, Eremenko kertaa tapahtumia nykyseuransa Rubin Kazanin verkkosivuilla. – Paatelainen vakuutti, että hänen joukkueensa pelaa syötellen. En halunnut mennä kentälle ja nähdä, kuinka pallo lentää ilmassa rangaistusalueelta toiselle. Kaikki meni kuitenkin aivan loistavasti: pelasimme hyvää jalkapalloa ja Paatelainen valittiin vuoden valmentajaksi Skotlannin liigassa. Kilmarnockissa Losa pelasi myös mainiosti ja nyt ura jatkuu venäläisessä Rubin Kazanissa. Samassa seurassa operoi myös hänen veljensä Roman Eremenko.LUE MYÖS:
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
Suomen A-maajoukkueen Alexei Eremenko junior pelasti peliuransa vaihtamalla ympäristöä ja joukkuetta muutamaan otteeseen.
Kerroimme aiemmin (lue