Espanja-legenda: "Pirlo on parempi kuin Xavi"
Espanjan vuoden 1964 EM-kisajoukkueessa mestaruuden voittanut ja vuonna 1960 maailman parhaaksi pelaajaksi valittu Luisito eli Luis Suarez Miramontes uskoo, että Italian keskikentän johtohahmo Andrea Pirlo on parempi kuin Espanjan ja Barcelonan keskikentän sydän Xavi.
Pirlo, 33, siirtyi viime kaudeksi AC Milanista Juventukseen, ja miehen uran odoteltiin jo olevan laskusuunnassa. Pirlon johdolla Juventus otti Italian mestaruuden kärsimättä yhtään tappiota koko kauden aikana. Xavi, 32, ei ollut parhaiden kausiensa loistossa ja Barcelona joutui tyytymään Espanjan liigan kakkossijaan. Molemmat ovat myös maailmanmestareita, Pirlo vuodelta 2006 ja Xavi vuodelta 2010.
– Nämä pelaajat ovat kaksi mestaria sijoittumisessa ja pallon oikea-aikaisessa liikuttamisessa sekä oikeiden syöttöjen valitsemisessa. Heillä molemmilla on kokemusta runsain mitoin.
– He ovat samantyyppisiä pelaajia, mutta mielestäni Pirlo pystyy enemmän vaihtelemaan syöttöjään, lyhyiden syöttöjen lisäksi hän hakee enemmän pitkiä, avaavia syöttöjä.
Luisito tiedostaa Xavin huiekat syöttöprosentit niin Barcelonan paidassa kuin Espanjan maajoukkueessa.
– On totta, että Xavi syöttelee paremmalla tarkkuudella, mutta se johtuu siitä, että hän syöttää enemmän lyhyitä syöttöjä tai laitaan, missä epäonnistumisen riski on pieni. Pirlo hakee vaikeampia ja ratkaisevampia syöttöpaikkoja aktiivisemmin, ja epäonnistumisprosentti on siksi suurempi.
– Loppujen lopuksi Pirlo on monipuolisempi pelaaja kuin Xavi. Hänen potkutekniikkansa on parempi, miksi hän onkin parempi vapaapotkuissa ja tekee enemmän maaleja. Pirlo on myös aktiivisempi puolustussuuntaan, ja hänen merkityksensä joukkueelle on suurempi kuin Xavin omalleen.
Pelaajaurallaan myös Espanjan lisäksi myös nykyisessä kotimaassaan Italiassa Inter Milanossa pelannut Luisito sanoo olevansa objektiivinen arvioissaan.
– Huomautan, että vaikka italia on nykyinen kotimaani, niin sydämeni kuuluu Espanjaan.
LUE MYÖS:
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!
- Norjassa kapinoidaan VAR:ia vastaan – suurseurat yhdistivät voimansa
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- The Athletic: Nyt jysähti! Manchester Cityn talousjupakasta tuli päätös
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Suomi löi Espanjan!
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”