Ykkösen kuumin maalitekijä saa kehut valmentajaltaan – "Jalostuu ottelu ottelulta"

Jalkapallon miesten Ykkösen kuumin nimi maalintekijätilaston kärkisijoilla on AC Oulun Joonas Sohlo, joka on on viimeistellyt seitsemän osumaa tällä kaudella ja on maalitilaston viidentenä. Sohlo viimeisteli kaksi maalia viime viikonlopun 3-3-tasapelissä FC Viikinkejä vastaan.
AC Oulu kohtaa tänään Ykkösen illan ainoassa ottelussa FC KooTeePeen vieraskentällä.
Viime kaudella vielä Oulun piirin kolmosessa FC Opassa pelannut Sohlo kehut joukkueen päävalmentajalta Juha Maliselta.
– Hän on tyypillinen oululaisen nuorisokasvatuksen tuotos, joka jalostuu ottelu ottelulta. Piirin kolmosessa hän jo näytti osaamistaan ja siirto Ykköseen ei ole tehoja mihinkään hukannut, Malinen kertoo Ykkösen verkkosivuilla.
Malinen kuitenkin painottaa, että joukkueesta löytyy tehoa laajemmaltakin rintamalta.
– Mutta ei Oulun voima suinkaan yksin hänen harteillaan lepää, kyllä meillä muutakin materiaalia on. Toki ymmärrän hyvin kysymyksen asettelun, mutta voin vakuuttaa, ettei Kotkan heikohko alkukausi meitä suinkaan ylimielisiksi tee.
Ennen illan ottelua AC Oulu on sarjassa viidentenä 24 pistellä ja FC KooTeePee kahdeksantena 10 pisteellä vain pisteen sarjajumbo HIFK:ta edellä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Djurgården metsästää ihmettä Lontoossa – Jani Honkavaara: ”Ei tämä mahdotonta ole…”
- PSG Mestarien liigan finaaliin – espanjalaistähdeltä näyttävä suoritus
- Donald Trumpilta Venäjä-ehdotus FIFA:n Gianni Infantinolle: ”Se voisi olla kannustin”
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Simo Valakari paljasti syynsä jäädä Skotlannin jumbojoukkueeseen – HJK oli kiinnostunut
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Suomen Cupissa yllätystulos! Veikkausliigaseura laulukuoroon
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Katso: Toni Koskelan Kalmar pelaa vahvaa alkukautta – Anthony Olusanya iski maalin