Shefki Kuqi tuntee Liverpool-luotsin Swansea ajoiltaan – "Aloittanut aika huonosti"
Itsekin viime kaudella Liverpoolia vastaan Englannin Cupissa pelannut Shefki ”Sheriffi” Kuqi odottaa Liverpoolin ja Manchester Unitedin kohtaamisesta sunnuntaina tiukkaa kamppailua, mutta uskoo ”punaisten paholaisten” vievän ottelun.
– Liverpool on perinteisesti paha vastus Manulle, mutta veikkaan kyllä Manun voittoa. Joukkue on aloittanut kautensa vahvasti, oppinut viime kaudesta ja on sekä joukkueena että yksilöinä Poolia parempi, ”Sheriffi” kertoi Unibetin tiedotteessa.
Kuqi pelasi nykyisen Liverpool-luotsi Brendan Rodgersin alaisuudessa Championshipia Swansean paidassa toissa kaudella ja tuntee miehen metodit. Mies saa kehut Kuqilta, mutta ”sheriffi” näkee ex-valmentajansa tilanteessa valtavia haasteita.
– Liverpool on aloittanut aika huonosti, odotin joukkueelta parempaa. Rodgers on hyvä valmentaja, ja pidän hänen treeneistään todella paljon. Ihmisenä hänen voi kuitenkin olla vaikeampi johtaa Liverpoolin kaltaista tähtisikermää kuin Swansean nimetöntä ryhmää.
Swansea ei ollut pelkästään Rodgersin luomus
Swansea oli viime kauden sensaatio Valioliigassa. Joukkueen aktiivinen lyhytsyöttöpeli ihastutti ympäri maailmaa. Kaikkea kunniaa ei voi laittaa kuitenkaan Rodgersille, koska peliajatus oli seurassa olemassa jo ennen Rodgersia. – Swanseassa oli sääntö, ettei uusi valmentaja saa vaihtaa pelisysteemiä. Rodgers sai käyttöönsä (nykyään Wigania valmentavan) Roberto Martinezin luoman systeemin, jolla oli pelattu monta vuotta. Hän täydensi sitä muutamalla erinomaisella pelaajalla.LUE MYÖS:
- Portugali päihitti Norjan Kansojen liigassa – Cristiano Ronaldo jätettiin penkille
- Irlannilta näkyvä kannanotto Israel-ottelussa – surunauhat Gazan uhreille
- Huolestuttavaa: Kansojen liigassa jälleen runsaasti loukkaantumisia
- Peli poikki, shotti huiviin ja tuoppi käteen – Werder Bremenin legendojen ottelussa oli mielenkiintoinen väliaika
- Lamine Yamal kommentoi jälleen Ballon d’Oria: ”Olen pelaaja, joka…”
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne