PK-35 Vantaalla on kovat piipussa: ”He olisivat liigatasollakin huippupelaajia”
Kuva: Juha Tamminen
Ykkösessä pelaava PK-35 Vantaa neuvottelee tällä hetkellä neljän kovatasoisen pelaajan kanssa.
Joukkueen valmennuskaksikko – Ilir Zeneli ja Pasi Pihamaa – vietti viime viikon Espanjan Barcelonassa pelaajia tarkkaillen. Valmennusjohdon tähtäimessä oli pääasiassa kolme pelaajaa, jotka tiettävästi ovat hyökkäyssuunnan miehiä.
Vantaalaisseuran kiikaroimat vahvistukset ovat maan kolmanneksi korkeimman sarjaportaan Segunda Division B -tason pelureita.
– He olisivat liigatasollakin huippupelaajia. Nyt nähtiin, että taso on kova myös Segunda B:ssä, Pihamaa kertoi SuomiFutis-sivuston haastattelussa.
Pihamaa vahvisti, että pelaajien kanssa käydään neuvotteluja. Vie kuitenkin oman aikansa ennen kuin miehet liittyisivät ryhmään.
– He voisivat tulla periaatteessa maaliskuussa mukaan. Tämä on kuitenkin pelaajakohtaista. Voi olla, että joku tulisi aiemmin mukaan, joku myöhemmin.
Paluumuuttaja tähtäimessä
Valmennusjohto tapasi Espanjassa myös seuraa aiemmin edustaneen Marco Kotilaisen. Keskikenttäpelaaja pelasi vakuuttavasti Vantaalla toissa kaudella ja olisi kovatasoinen tekijä Ykkösessä. 26-vuotias Kotilainen herättää kiinnostusta myös kotimaassaan. – Hänellä on myös Ruotsissa muutama vaihtoehto. Jos siellä ei tapahdu mitään konkreettista, sitten hän tulee Suomeen. – Olemme jättäneet hänelle sopimustarjouksen, Pihamaa totesi. Jaakko Käyhkö Jututimme Pasi Pihamaata myös pari viikkoa sitten. Tuolloin mies kertoi muun muassa joukkueen ensi kauden tavoitteista. Lue juttu tästä.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”