Ilves hankki tasokkaan vahvistuksen
Kuva: Juha Tamminen
FC Lahden riveistä tuttu Ibrahim Köse on solminut Ilveksen kanssa kahden vuoden mittaisen sopimuksen. Jälkimmäinen kausi on optiolla. Asiasta kertoo tamperelaisseuran verkkosivut.
Keskikenttämies debytoi liigassa kaudella 2010 FC Lahden riveissä. Viime vuodet mies on pelannut lähinnä Ykköstä ja Veikkausliigaa. Köse lukeutuu myös ikäluokkansa maajoukkuepelaajiin.
– Olen tosi iloinen, että pääsen Ilvekseen pitkien neuvotteluiden jälkeen. Olen nälkäinen ja haluan menestyä. Lisäksi haluan auttaa joukkuetta omalla asenteellani ja panostuksellani mahdollisimman ylös sarjassa. Haluan mahdollisimman pian päästä kannattajien eteen pelaamaan, Köse sanoo.
– Olen kuullut pelkkää hyvää Ilveksen kannattajista ja odotan innolla heidän kohtaamistaan. Lupaan, että annan aina kaikkeni kentällä ja taistelen joka tilanteessa.
Joukkueen päävalmentaja Mika Malinen toivottaa pelimiehen innoissaan tervetulleeksi:
– Kyseessä on Lahden juniorimyllyn läpikäynyt kaveri, joka itse halusi tulla meille. Köse on fiksu ja tulee todella kovalla asenteella mukaan. Hänen tavoitteet ovat korkealla ja toivon, että voimme auttaa häntä myös niiden toteuttamisessa. Meillä on nyt pirun hyvä tilanne sopimusten suhteen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit

- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun