On lähtökohtaisesti typerää väitellä kumpi ja kampi tappeli -tyylisesti. Silti, vaikka typerältä se tuntuisikin, jalkapallomaailman kenties suurin kysymys on aina ajankohtainen ja tarkastelemisen arvoinen.

Lionel Messi on valittu neljä kertaa peräkkäin maailman parhaimmaksi jalkapalloilijaksi. Argentiinalainen pelaa Barcelonassa, jota pidetään yleisesti maailman parhaana seurajoukkueena. Kataloniassa Messi on napsinut pokaaleja tasaisesti kaappiinsa menneinä vuosina. Ainoastaan maajoukkueessa on ollut hiljaisempaa.

Cristiano Ronaldo janoaa myös kultaa ja kunniaa – ja on sitä myös saanut. Seurajoukkueissaan mies on voittanut kaiken mahdollisen. Maajoukkueessakin, vaikka suuret palkinnot ovat jääneet ainoastaan lähelle, mies on ollut menestyvän ryhmän kantavin voima.

Ronaldo on onnistunut kaikkialla, Messi ei. Maajoukkue on ainakin toistaiseksi jonkinlainen häpeätahra Messin muuten niin kauniilla ja hohdokkaalla uralla.

Kaksi erilaista menestystarinaa

Messi ja Ronaldo poikkeavat monella tapaa toisistaan. Stereotyyppisin näkemys on se, että Messi on vaatimaton kaveri ja Ronaldo huomiota hakeva playboy. Kun maailman parhaasta pelaajasta on äänestetty, lienee selvää, että tämä maineiden taisto on osaltaan auttanut Messiä.

Messi on päässyt tietyllä tapaa myös Ronaldoa helpommalla. Ronaldo on ollut osana rakentamassa menestyvää ryhmää niin Manchesterissä kuin Madridissa. Messi on istunut valmiiksi katettuun pöytään. Molemmilla on ollut tosin käytössään hopeiset aterimet, mutta portugalilainen on joutunut tyytymään astetta heikompaan laatuun.

Jotta Messin todellista arvoa voitaisiin kunnolla mitata, olisi nähtävä maisemanvaihto. Miten Messi pärjäisi esimerkiksi Manchester Unitedissa? Onko Messi pelkkä katalonialainen kukka, joka kuihtuu, kun ruusutarha ympäriltä muuttuu rikkaruohoksi?

Ronaldon monipuolisuus vs. Messin ylivertaisuus

Mitä Messi olisi ilman poikkeuksellisen alhaista tasapainopistettään ja nopeuttaan? Onhan hänellä hyvä ja monipuolinen potkutekniikka, mutta heikommalla raajallaan, oikealla jalalla, mies on vain hiukkasen parempi kuin Barcelonan ex-tähti Rivaldo.

Näiden superominaisuuksien ja joukkueen tarkkaan hiotun yhteispelin kautta Messi pääsee tekopaikoille. Onhan argentiinalaisella peliälyä ja viimeistelytaitoakin, mutta tasapainopiste ja nopeus ovat hänen kaiken tekemisensä perusta. Messin kolmanneksi suurin vahvuus on se, ettei hänellä ole merkittäviä heikkouksia.

Vaikka jalkapallomaailmassa kilpailu on kovempaa kuin koskaan, yhä tänä päivänä muutama erinomainen – tässä tapauksessa kerrassaan poikkeuksellinen – ominaisuus voi kantaa korkeimmalle huipulle asti.

Ronaldon pelissä ei sen sijaan ole muita kuin vahvuuksia. Miehen potkutyyli, kauniisti laskeutuvat knuckle shotit, ihastuttaa ja hämmästyttää, kuin miehen nilkka olisi keksinyt jalkapallon lentoradan uusiksi. Ja katsokaapa palloa, kun Ronaldo liikkuu, se tanssii hänen mukanaan.

Samaiset virret pätevät Ronaldon jokaiseen ominaisuuteen. Mies on täydellinen kokonaisuus, harvinaisen kokonaisvaltainen jalkapalloilija. Messi on huippuominaisuuksien lisäksi ainoastaan tasavahva. Hän ei kimalla kentällä portugalilaisen tavoin.

Vääntö jatkuu

Messin ja Ronaldon ero konkreettisimmillaan on yksinkertainen: Messi on olosuhteiden summa, Ronaldo ominaisuuksien. Ronaldo on kahminut kunniaa missä tahansa ympäristössä, Messin vahvuudet ovat sen sijaan näkyneet vain tuttujen ympyröimänä.

Tulevan parin vuoden ajan keskustelu Ronaldon ja Messin keskinäisestä paremmuudesta jatkuu varmasti hurjana. Voidaan toisaalta ajatella olevan aivan sama, kumpi pelaajista on parempi, sillä molemmat pelaajat jäävät silti historiaan mestareina.

Silti samaa kysymystä esitetään uudelleen ja uudelleen: kumpi kaksikosta on parempi? Ainakin tällä hetkellä vastaus on Cristiano Ronaldo.

Jaakko Käyhkö, (twitter@JaakkoKayhko)