Eremenkojen luotsi: ”Pelkäsimme hieman Chelseaa”

Roman Eremenkon edustama Rubin Kazan hermoili turhaan ja antoi Chelsean viedä liikaa peliä torstaina Eurooppa-liigan puolivälierän ensimmäisessä osassa, jonka Chelsea vei maalein 3-1.
Venäläisseuran pääluotsi Kurban Berdyev myöntää, että Chelseata kunnioitettiin liikaa. Rubin jopa hallitsi ajoittain peliä, mutta helpot pallonmenetykset leimasivat peliä.
– Pelkäsimme hieman Chelseaa ensimmäiset 10-15 minuuttia, sanoo Berdyev Sport-Ekspressille.
– Sitten pelistä tuli kaksiteräinen ja joukkue oli oma itsensä. Toisella jaksolla oli hetkiä, jolloin hallitsimme peliä. Näytimme ajoittain jopa paremmilta, mutta kolmas maali lamaannutti meidät.
– Mitä tulee Chelseaan, lontoolaiset pelasivat tyypillistä peliään. Menetimme vain erittäin usein pallon helpoissa tilanteissa ja annoimme vastustajalle mahdollisuuden vastahyökkäykseen.
Viikon päästä pelattavassa toisessa osassa Rubinilla on kaikki mahdollisuudet. Pääkäskijä lupaa muutoksia.
– Emme lähde samalla taktiikalla, sillä meidän täytyy tehdä kaksi maalia. Muutamme kokoonpanoa ja taktiikkaa.
Roman Eremenko pelasi avausosassa täyden ysikymppisen, kun taas velipoika Alexei Eremenko junior ei ollut kokoonpanossa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Huuhkajilla todella vaikea ilta Puolassa
- Memphis Depay nousi Hollannin kaikkien aikojen ykköstykiksi
- Tässä Huuhkajien kokoonpano MM-karsintapeliin Puolaa vastaan
- Serbia pyytää fanejaan käyttäytymään – muutamassa vuodessa yli 700 000 euroa sakkoja
- Saksa tappioputkessa – näin Julian Nagelsmann kommentoi asemaansa
- Sunnuntain maaottelussa annetaan ihmisoikeuksille kyytiä
- Pahin mahdollinen toteutui – FIFA-virus iski Pariisiin
- Näin Englannissa reagoitiin suomalaisen huipputuomarin suoritukseen MM-karsinnoissa
- Kommentti: Cristiano Ronaldo loistaa Portugalin maajoukkueessa kahdesta yllättävästä syystä
- Islanti teki historiaa MM-karsinnoissa
- Islanti teki historiaa MM-karsinnoissa
- Haastattelu: Matias Siltanen hylkäsi jättitarjouksen kesän siirtoikkunan loppuhetkillä: ”Yhtäkkiä agentti laittoi mulle viestin”