Honka-luotsi pettyneenä: ”Voitimme kaikki tilastotkin selvästi” – katso ottelukooste
Kuva: Juha Tamminen
TPS jatkoi FC Hongan kiusaamista torstaina, sillä turkulaiset voittivat espoolaisryhmän jo viidennen kerran peräkkäin Veikkausligassa.
TPS voitti tällä kertaa FC Hongan maalein 2-0. Maaleista vastasivat Mika Ääritalo ja Roope Riski.
– TPS pääsi ensimmäisen kerran boksiimme ja heti soi omassa päässä. Emme olleet tarpeeksi hyvin valmistautuneina peliin. Lisäksi loimme koko ottelussa enemmän maalipaikkoja kuin varmaan koskaan Tepsiä vastaan. Kaikki tilastotkin voitimme selvästi, mutta meille ei jäänyt mitään tästä käteen, Hongan päävalmentaja Mika Lehkosuo harmitteli turkulaisseuran verkkosivuilla.
TPS:n leirissä nähtiin puolestaan, että ottelulle olisi voinut lyödä aiemminkin sinetin:
– Olen katsonut kolme-neljä Hongan viimeistä peliä ja joukkueen peli on muuttunut alkukaudesta aivan täysin. Muutimmekin omaa ryhmitystä juuri siksi tätä ottelua varten. Honka oli toisella puoliajalla täysin auki ja meidän olisi pitänyt vaan satuttaa enemmän ja aikaisemmin. Kyllä meillä paikkoja siihen oli, TPS-luotsi Marko Rajamäki pohti.
Veikkausliigan tulokset torstaina 13.6.
FC Lahti – VPS 0-2 (0-1)
FF Jaro – JJK 3-0 (2-0)
HJK – FC Inter 6-0 (4-0)
IFK Mariehamn – RoPS 1-0 (1-0)
MYPA – KuPS 2-0 (0-0)
TPS – FC Honka 2-0 (1-0)
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin