Kommentti: Ensiksi rahat, sitten terveys ja lopuksi maine

Suomalaiset urheilujohtajat harvoin keräävät arvostusta tai oikein mitään muutakaan. Joku voisi sanoa, että urheilujohtaminen on hullujen hommaa.

Ensiksi lähtevät rahat. Lisätietoja voi kysellä vaikkapa Sedu Koskiselta, joka menetti taannoin Hakaan muutamassa vuodessa pari miljoonaa euroa. Vaikka Koskisen urheilujohtamisesta voidaan olla monta mieltä, ei mesenaattia olisi tarvinnut halveerata pelkäksi sylkykupiksi. Pelastihan hän rahoillaan perinteikkään seuran.

Ari Lahti on puolestaan tarjonnut selkänojan Kuopion Palloseuralle jo pidemmän aikaa. Intohimoinen jalkapallomies on tottunut kaivamaan kuvetta, kun kausi on mennyt miinukselle tai silloin jos joukkueeseen on tarvittu vahvistuksia.

Tällaisia esimerkkihenkilöitä olisi useita, jotka ovat olleet valmiita laittamaan omaisuuttaan ja nahkaansa tulilinjalle.

Näitä seurapomoja taikka rahoittajia yhdistää ensi sijassa puhdas intohimo lajiin – taloudellisesti koko touhussa ei ole mitään järkeä. Seura nielee paitsi työaikaa, siihen myös sitoudutaan omilla rahoilla. Muilla työelämän saroilla – paitsi urheilussa – tällaiseen toimintaan suhtauduttaisiin ainakin vähintään kunnioittavasti.

Ensiksi rahat, sitten terveys

JJK:n entinen toimitusjohtaja Joni Vesalainen lähti jyväskyläisseuran johtoon suurimmalla mahdollisella henkilökohtaisella panoksella. Vesalainen meni all-in, kun pöydälle laitettiin tuntuva summa omaa rahaa, maine ja hillitön määrä aikaa.

Vesalaisen johtajavuodet olivat sekoitus toivoa ja epätoivoa. Otettiin suuria riskejä, päästiin urheilullisiin tavoitteisiin; otettiin suurempia riskejä, noustiin mitalisijalle ja edettiin eurokentille. Samalla tilikausi näytti turskaa joka vuosi. Toimintaa johdettiin pesästä, joka oli käytännössä jatkuvassa konkurssiuhassa.

Kun seuran toiminta ei ollut tukevalla pohjalla, ei ollut Vesalainenkaan. Hän eli jatkuvan stressin alla. Paineet kasvoivat niin suuriksi, että koko touhu alkoi käydä terveyden päälle. Vesalainen sanoikin itse osuvasti, että hänen takkinsa tyhjeni pestissä.

Nyt Vesalainen on väistynyt sivuun tehtävästä. Touhusta jäi sentään käteen hyvät muistot. Mikään unelmapesti tuo työ tuskin silti oli.

Lopuksi menee maine

Urheiluseura on paljon enemmän kuin pelkkä joukkue, seura ja tilikausi. Sen taustalla seisoo usein koko kaupungin väki. Toisin sanoen porukka, joka on valmis älähtämään, mikäli homma ei miellytä. Pääomistajat ja toimitusjohtajat keräävätkin arvostusta usein vain seuran sisällä. Jos sielläkään.

Vesalaisen pestin hurjuudesta kertoo se, että hänen piti raapia 100 tuhatta kassaan joka kuukausi. Seurassa luotto oli välillä silti miestä kohtaan koetuksella, kun tappiot alkoivat näyttää liian hurjilta. Vesalainen säilytti kuitenkin kasvonsa Jyväskylässä ja on edelleen suurena osakkeena mukana.

Kaikki seurapomot eivät jaa Vesalaisen kohtaloa. Ja ehkäpä heidän kohdallaan kynnys palata takaisin urheilun pariin on aika suuri.

Sama koskee myös uusia tulevia rahoittajia: Suomessa urheilun tukeminen on usein pelkkää puhdasta sponsorointia. Jos sijoituksella ei voi tehdä rahaa, ehkäpä setelivirta kannattaa ohjata muualle. Jos kelkkaan hypätään mukaan, päätös tehdään yleensä ihan muihin arvoihin pohjauten.

Jos siis vaikkapa liigaseura etsii toimitusjohtajaa tai muuten vaan uutta pääomistajaa, kannattaa kertoa suoraan asioiden oikea laita:

Eli tervetuloa vaan mukaan, jos olet valmis menettämään rahasi ja terveytesi. Olethan muuten kovapintainen, sillä kaupan päälle saat vielä suuren määrän kuittailua.

Jaakko Käyhkö (Twitter:@JaakkoKayhko)