OPS-luotsi: ”Joskus pitää laittaa myös tuomarien piikkiin”

OPS saalisti pisteen Ykkösen vieraspelistä AC Kajaania vastaan sunnuntaina. Enemmänkin oli tarjolla, sillä oululaiset johtivat peliä aina lisäajalle saakka.
OPS siirtyi johtoon ottelussa 39. minuutin kohdalla Cornelius Stewartin maalilla. Isäntien kuitti nähtiin aivan ottelun lopussa, kun lisäaikaa oli pelattu neljä minuuttia. 1-1-loppulukemat laukoi Mika Hänninen.
– Ensin pitää katsoa aina oma tekeminen ja valmentajien työ ja kaikki, mutta joskus pitää laittaa myös tuomarien piikkiin, vaikka minä en tykkääkään arvostella heitä. Pilkku oli pilkku ja punainen kortti ja ihan oikein tuomittu, mutta jos avustava käy sanomassa meille vaihtopenkin edessä, että lisäaikaa tulee kolme minuuttia, niin en voi käsittää, miten sitä yhtäkkiä tuleekin viisi minuuttia, päävalmentaja Luiz Antonio ihmettelee seuran verkkosivuilla.
OPS:lla ei ole varaa murehtia liian kauan, sillä seuraava koitos lähestyy.
– Tosi pettyneitä olemme, mutta emme voi murehtia myöhäistä tasoitusmaalia montaa päivää, sillä meillä on jo keskiviikkona Joensuussa peli, Antonio muistutti.
Tulokset 5.8.
AC Kajaani – OPS 1-1
AC Oulu – PK-35 Vantaa 1-0
Sarjataulukko
Haka 18 10 6 2 26- 9 36 SJK 18 10 4 4 33-15 34 Ilves 16 9 4 3 33-17 31 FC KooTeePee 17 8 6 3 19-18 30 AC Oulu 18 8 6 4 23-24 30 OPS 17 5 4 8 21-27 19 FC Viikingit 18 4 5 9 20-24 17 PK-35 Vantaa 18 4 5 9 19-29 17 AC Kajaani 17 2 5 10 22-37 11 JIPPO 17 2 5 10 5-21 11
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Veikkausliigan sarjakärki jatkosopimukseen päävalmentajansa kanssa: ”Oli helppo päätös”
- Virallista: Jesse Joronen löysi uuden työnantajan
- KuPS sai kunnon selkäsaunan
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 4/5
- HJK sopimukseen brasilialaismaalivahdin kanssa
- Djurgårdenin urheilujohtaja: Matias Siltanen käy keskusteluja suuren eurooppalaisen seuran kanssa
- Toni Koskelan Kalmar järjesti hurjat maalijuhlat Ruotsin Cupissa – Anthony Olusanya maalinteossa
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Djurgårdenin urheilujohtaja: Matias Siltanen käy keskusteluja suuren eurooppalaisen seuran kanssa
- Virallista: Jesse Joronen löysi uuden työnantajan
- KuPS sai kunnon selkäsaunan
- Veikkausliigan sarjakärki jatkosopimukseen päävalmentajansa kanssa: ”Oli helppo päätös”
- Toni Koskelan Kalmar järjesti hurjat maalijuhlat Ruotsin Cupissa – Anthony Olusanya maalinteossa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- HJK sopimukseen brasilialaismaalivahdin kanssa
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 4/5
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi