Jymysiirto muhimassa: HJK-hyökkääjä siirtyy jo tänään Saksaan?
Kuva: Juha Tamminen
Elokuun siirtoikkunan viimeinen päivä on mahdollisesti tuomassa mukanaan suomalaisen yllätyssiirron. Suomifutis-sivuston Saksasta saamien tietojen mukaan HJK-kärki Joel Pohjanpalo saattaa löytää vielä tämän siirtoikkunan aikana itselleen uuden seuran.
Pohjanpalolla on tämän ja edellisen siirtoikkunan aikana ollut huonoa tuuria, sillä hän on ollut molemmilla kerroilla ratkaisevina päivinä loukkaantuneiden kirjoissa. Arviolta kuukauden kuluttua tositoimiin kykenevä nuori kärkipelaaja on kuitenkin tietojemme mukaan lähellä unelmasiirtoa.
Huhujen mukaan nuorukaista kohtaan on löytynyt kiinnostusta Valioliigaa myöten, mutta Pohjanpalo itse on kertonut muutamaan otteeseen suosivansa tässä vaiheessa siirtoa Keski-Eurooppaan ja nimenomaan Saksaan.
Aiemmin Pohjanpalon perässä bundesliigaseuroista tiedetään olleen ainakin Sami Hyypiän valmentaman Bayer Leverkusenin sekä Alexander Ringin ex-seuran Borussia Mönchengladbachin. Tiedossamme ei vielä tällä hetkellä ole, mikä saksalaisseura on kuumimmin 18-vuotiaan kintereillä.
Saksassa siirtoikkuna sulkeutuu tänään maanantaina klo 19 Suomen aikaa, mutta siirtolistalle pelaajat pitää ilmoittaa klo 13:een mennessä.
(Pekka Franck: @PekkaFranck)
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Laulaja vastasi kritiikkiin Jorginhon perheen kohtelusta: ”Se tekee minut surulliseksi, jos tunsitte olonne epämukaviksi”
- Tutkimus: Veikkausliiga-seura on maailman edelläkävijä yhdellä osa-alueella
- Yksi maailman menestyneimmistä seuroista pysyvästi ulkona MM-kilpailuista
- Tilastopalvelulla naurettava käsitys Veikkausliigasta – tässä on Suomen ”paras” joukkue
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa