Martti Kuusela ehdolla eksoottiseen valmentajanpestiin
Kuva: Juha Tamminen
68-vuotiasta Martti Kuuselaa ollaan gambialaisen The Point-julkaisun mukaan houkuttelemassa Gambian maajoukkueen päävalmentajan tehtävään. Lehden mukaan Kuusela olisi jo alustavasti näyttänyt tehtävälle vihreää valoa.
Gambia on tuoreimmassa Fifa-rankingissa sijalla 139 eikä se ole vielä koskaan yltänyt MM-kisoihin tai Afrikan mestaruusturnaukseen. Usko parempaan huomiseen on kuitenkin kova. Karsinnoissa ensi vuoden MM-kisoihin Gambia jäi lohkonsa jumboksi saatuaan kuudesta ottelusta neljä pistettä. Lohkosta jatkokarsintaan eteni Norsunluurannikko.
Gambian maajoukkueessa pelaa myös kaksi Veikkausliigasta tuttua pelaajaa: HJK:n Demba Savage sekä KuPS:in Omar Colley. Lisäksi kahdella maajoukkuepelurilla on suomalainen seuratoveri, sillä hyökkääjä Momodou Ceesay pelaa Aleksei Eremenko Jr:n kanssa kazakstanilaisessa Kairatin joukkueessa ja puolustaja Kebba Ceesay Kasper Hämäläisen kanssa puolalaisessa Lech Poznanissa.
Martti Kuusela valmensi Suomen A-maajoukkuetta vuosina 1982-1987. Hän on myös voittanut kahden suomenmestaruuden lisäksi kansallisen mestaruuden myös Unkarissa Kispest Honvedin päävalmentajana. Nykyään Kuusela on tuttu kasvo YLE:n jalkapalloasiantuntijan tehtävistä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena