Veikkausliiga-veteraanin uralle kurja päätös
Kuva: Juha Tamminen
FC Inter ilmoitti eilen, että joukkueen kokenut toppari Kalle Parviainen päättää peliuransa tähän kauteen. Pahoista polvivammoista viime kausien aikana kärsinyt Parviainen ei mahtunut Inter-Honka-ottelussa joukkueen avauskokoonpanoon, mutta hänet vaihdettiin kentälle ottelun 83. peliminuutilla pelitilanteen ollessa 1-1. Inter haki selkeästi puolustajan uralle komeinta mahdollista päätöstä, sillä mies hääri ottelun loppuminuutit turkulaisten hyökkäyksen kärkenä.
Vain pari minuuttia Parviaisen kentälletulon jälkeen Hongan onnistuu nousta tasoihin Veikkausliigan maalikuningas Tim Väyrysen viimeisteltyä kulmapotkun jälkitilanteesta kauden 17. maalinsa. Inter sai kuitenkin oivan mahdollisuuden tasoitukseen ottelun lisäajalla Hongan maalivahti Walter Viitalan kaadettua Parviaisen rangaistuspotkun ja varoituksen arvoisesti.
Pallon taakse asettui Parviainen itse hakemaan uralleen komeaa loppua, mutta miehen epäonneksi rankkari suuntautui kuitenkin liian keskelle maalia ja Viitala nappasi pallon käpäliinsä. Ottelun loppunumeroiksi jäikin Hongan 2-1-voitto.
Näin 31-vuotiaalta Parviaiselta jäi Interin paidassa maali kokonaan tekemättä. Aiemmin KuPS:in ja Hakan pelipaitaa kantanut puolustaja oli ehtinyt tehdä yhteensä 160 Veikkausliiga-ottelussa 22 täysosumaa. Yhden A-maaottelunkin pelannut Parviainen jatkaa tulevaisuudessa valmennushommissa Interin organisaatiossa.
Tietyssä mielessä ottelussa nähtiin jonkinmoinen sukupolvenvaihdos, sillä Hongan ensimmäisen maalin ottelussa teki vasta 19-vuotias keskuspuolustaja Sauli Väisänen. Ensimmäistä kertaa Veikkausliiga-ottelussa avauskokoonpanoon päässyt Väisänen teki liigauransa avausosuman myös kulmapotkun jälkitilanteesta eikä toinenkaan maali ollut kaukana, sillä Väisänen myös puski pallon ylärimaan vain muutamaa minuuttia maalinsa jälkeen.
Interin ainokaisesta ottelussa vastasi vahvan ottelun pelannut Guy Gnabouyou.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kylian Mbappé latasi suorat sanat MM-vastustajasta – ”He eivät pelanneet jalkapalloa”
- Paraguayn koiruudet eivät riittäneet – Kylian Mbappé ampui Ranskan puolivälieriin
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- Jesse Marsch: ”Olen niin ylpeä meidän joukkueestamme”
- Marokko 8 parhaan joukkoon MM-kisoissa – kaksi miestä nousivat sankareiksi
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- IFK Mariehamnin karmea kausi jatkuu – seitsemäs perättäinen tappio
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit