FC Hakan puolustukseen kovia vahvistuksia
Kuva: Juha Tamminen
Haka on solminut pelaajasopimukset Jari Nikkilän ja Niko Markkulan kanssa. Nikkilän sopimus on kaksivuotinen ja Markkulan sopimus kattaa ensi kauden ja siinä on optio seuraavasta.
Nikkilä on Haka-faneille tuttu pelaaja muutamien vuosien takaa, sillä hän edusti valkopaitoja kausina 2008-2009. Parin viime kauden ajan 24-vuotias laitapakki on kuulunut Ilveksen avainpelaajiin.
– Palaan Hakaan erittäin hyvillä mielin. Kun kuulin Hakan kiinnostuksesta, niin toivoin pääsevämme nopeasti sopimukseen. Minulle jäi täältä hyvät muistot aiemmasta visiitistä. Täällä on hyvät puitteet ja täällä treenataan ammattimaisesti, Nikkilä kertoo.
Markkula on 23-vuotias JJK:n kasvatti, joka on pelannut pientä alkukaudesta tapahtunutta Ruotsin piipahdusta lukuun ottamatta koko uransa kasvattajaseurassaan. Laitapakki odottaa innolla uusia haasteita.
– Minulla loppui JJK:n kanssa sopimus ja päävalmentaja Juho Rantala otti minuun yhteyttä. Olin innoissani siitä ja valmennus on nimenomaan yksi syy miksi tulin Hakaan. Olen kuullut siitä pelkästään hyvää. Lisäksi Haka on perinteinen seura ja tavoitteena on nousu pikaisesti takaisin Veikkausliigaan, Markkula valottaa.
Lähde: Hakan kotisivujen tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Thomas Parteylta evättiin pääsy Kanadaan – Ghanan hallitus ryhtyy oikeustoimiin
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä