HIFK pestasi maalitykin riveihinsä
Kuva: Juha Tamminen
HIFK on tehnyt kaksi uutta pelaajasopimusta. Maalivahti Atte Ranta, 20, ja hyökkääjä Tuomas Mustonen, 28, edustavat tähtirintoja ensi kauden kattavilla sopimuksilla.
Mustonen oli viime kaudella Kakkosen eteläisen lohkon maalikuningas 19 maalillaan. Viime kausien ajan Mustonen on ollut pääasiassa Gnistanin mies.
– Halusin vielä lähteä kokeilemaan miten pärjään korkeammalla tasolla, kun Kakkosta on niin monta vuotta tullut pelattua. HIFK oli minulle helppo valinta, koska valmentaja ja moni pelaaja ovat tuttuja, Mustonen miettii seuran verkkosivuilla.
– Ja silloin kun itse olen ollut katsomassa, on HIFK:n matseissa aina ollut hyvä tunnelma! Paljon on tietysti myös uusia kavereita joukkueessa ja paljon on työtä edessä, mutta täällä on tosi hyvä fiilis ja minulla on vahva luotto tähän hommaan. Odotan että lähdemme ensi kaudella aina pelaamaan voitosta, jatkaa Mustonen.
Ranta on puolestaan pelannut miesten sarjoissa on viiden kauden ajan. Ranta lukeutui HIFK:n luottomiehiin viime kaudella torjuessaan helsinkiläiset sarjaporrasta ylemmäs.
Mustonen muistetaan myös tästä Gnistanin viime kevään ottelusta, josta kasvoi maailmanlaajuinen nettihitti erikoisten loppuhetkien vuoksi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit