Suomen futisnuoret päättivät kansainvälisen turnauksen voittoon

Suomen alle 17-vuotiaat futisnuoret olivat voitokkaita Valko-Venäjällä pelatun kansainvälisen turnauksen viimeisessä pelissä.
Suomi voitti ottelussa Latvian maalein 2-0 Samuel Haglundin ja Lauri Ala-Myllymäen osumilla. Suomi oli turnauksessa seitsemäs.
– Hallitsimme peliä oikeastaan alusta asti. He puolustivat tiiviisti ja keskittyivät vastahyökkäyksiin ja erikoistilanteisiin. Voittomme oli ansaittu, päävalmentaja Jarkko Wiss totesi Palloliiton verkkosivujen mukaan.
– Kaikki olivat varmasti väsyneitä, mutta antoivat kaikkensa. On todella hyvä fiilis, että pystyimme lopettamaan voitoon.
Suomi saalisti turnauksesta kolme voittoa ja kärsi kaksi tappiota.
– Kokonaisuudesta jäi ihan positiivinen kuva. Tappiot harmittavat, kun päästimme vielä helppoja maaleja. Mutta joukkuepelaamisemme meni selvästi eteenpäin. Joukkueeseen tuli kuitenkin paljon muutoksia ennen turnausta.
– Opimme tietysti myös tuntemaan pelaajia paremmin, niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin, Wiss jatkoi.
Suomen joukkue matkustaa kotiin maanantaina. Ryhmän seuraava tapahtuma on kaksoismaaottelu Sloveniaa vastaan vieraissa huhti- toukokuun vaihteessa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”