Valioliigassa nähtiin erikoinen tilanne – vietiinkö Newcastlelta maali?
Kuva: Getty Images
Englannin Valioliigan kohtaamisessa Newcastlen ja Manchester Cityn välillä on riittänyt draamaa ja vauhtia.
City johtaa kamppailua ensimmäisen 45-minuuttisen jälkeen maalein 1-0, mutta lukemat voisivat olla aivan yhtä hyvin toisenlaiset. Vierasjoukkue siirtyi kamppailussa johtoon jo kahdeksan minuutin kohdalla, kun Edin Dzeko jatkoi pallon maaliin.
Ensimmäisen jakson kiistanalaisin tilanne nähtiin kuitenkin, kun Cheick Tiot ampui hurjalla tykillä isännät tasoihin – tai niin ainakin kaikki hetken luulivat. St. James´Parkin yleisö kuitenkin hämmästyi, kun tuomari Mike Jones konsultoi avustavaa tuomaria ja päätti hylätä osuman.
Tuomariston näkemyksen mukaan Newcastle-pelaaja ilmeisesti häiritsi maalivahti Joe Hartin työskentelyä ollessaan hänen näkökentällään ja osallistuen siten peliin, kun Tiot ampui pallon rangaistusalueen reunalta. Newcastle ei ymmärrettävästi päätöksestä pitänyt, vaan pelaajisto ja valmennus kävivät tilanteen jälkeen kuumana.
Ottelun toinen jakso on uutista kirjoitettaessa vasta potkaistu käyntiin.
Päivitys klo 18.15: City voitti ottelun lopulta maalein 2-0.Toisen maalin ampui Alvaro Negredo.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta

- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit