Yllätyspotkut saanut Valioliiga-manageri harkitsee seuran viemistä oikeuteen

Valioliigan keskikastissa olevasta Swanseasta viikon alulla yllätyspotkut saanut Michael Laudrup on palkannut lakimiehen avukseen selvittämään tilannetta ja harkitsee vievänsä irtisanomisensa raastupaan.
Miestä ei ole potkujen myötä päästetty enää lainkaan seuran harjoituskeskukseen eikä hän ole päässyt jättämään omaa selitystä pelaajille lähdöstään.
Viime kaudella seuran Liigacupin voittoon johdattanut entinen huippupeluri ei ole saanut seuralta minkäänlaista perustelua potkuistaan Laudrup kertoo liigamanagereiden yhdistyksen (LMA) tiedotteen kautta julkisuuteen.
– Olen syvästi pettynyt potkuihin Swansea Citystä. Varsinkin irtisanomisen tavasta ja siitä, että en ole saanut lyhyintäkään kirjettä syistä tähän hätäiseen ja pikaiseen erottamiseeni. Minulla on lakimies apunani pohtimassa jatkotoimenpiteitä ja myös LMA on pyytänyt seuralta kirjallisesti seuralta selvitystä asiasta, Laudrup kertoi tiedotteessa Mirror-lehden mukaan.
Seura eteni Laudrupin johdolla myös Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen, ensimmäistä kertaa historiassaan. 49-vuotias tanskalainen kiitteli tiedotteessa myös seuran kannattajia ja kertoi hänelle olleen suuri kunnia luotsata seuraa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?